Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, December 30, 2014

Suunnitelmia ja haaveita vuodelle 2015

Uusi vuosi on jo ihan ovella, ja me täällä jo pyörittelemme kalentereitamme ja mietimme, mitä mukavaa vuonna 2015 voisi tehdä!

Pari juttua tapahtuu varmasti, ne olemme jo lyöneet alustavasti lukkoon.

Meillä on jo lokakuusta asti lojunut lahjakortti valitsemaamme kylpylähotelliin jossain päin Espanjaa. Yksi yö ruokineen plus kylpylä tai muu hemmottelu, ei hullumpaa. Lastenhoitokin on luvattu järjestää puolestamme eli pääsemme aikuisten reissulle ihan kahdestaan. Ehtisiköhän tämän käyttää jo tammikuussa?

Kuva täältä.

Kesäkuussa vietämme perinteistä mökkiviikonloppua ystävien kanssa Garrotxassa. Samalle viikonlopulle on tosin jo ostettu liput lastemme lempibändin KISSin keikalle. Tyttöjen eka rokkikeikka, oujee! Me kävimme Sampan kanssa bändin keikalla 2010, kun he täällä Barcelonassa viimeksi kävivät, ja silloin pikku palleromme olivat vielä niin pieniä, etteivät päässeet mukaan. Nyt kuitenkin laitetaan koko porukka maskit naamaan ja mennään rokkaamaan!

Kuva täältä.

Näiden, keittiöremontin ja hiihtoreissujen lisäksi on iso nippu haaveita ja alustavia suunnitelmia.

Toissa kesänä teimme roadtripin Tukholmasta Skånen ja Kööpenhaminan kautta Billundin Legolandiin. Jo silloin puhuimme, että olisipa kiva päästä joskus näyttämään myös Norja ja etenkin sen vuonot espanjalaistuneille kaupunkilaislapsillemme. Ystävämme asuivat aikoinaan Oslossa, emmekä silloin ehtineet siellä vierailemaan. Viime kesänä puolestaan toiset ystävämme viettivät kokonaisen kuukauden Norjan vuonoilla asunnonvaihdon merkeissä ja kokemus kuulosti todella hienolta. Me aikuiset olemme toki Norjassa käyneet aiemmin, mutta vain pohjoisessa. Minä olen lapsena käynyt monella kesälomareissulla Pohjois-Norjassa ja Sampalle on Lyngen ja muut randohiihtopaikat tuttuja. Lapsille tämä olisi kuitenkin uusi, erilainen maa tutustuttavaksi.

Kuva täältä.

Momondon Destination2015 -kilpailu sai taas pyörittelemään tätä ideaa ensi kesälle. Mitä jos lentäisimme koulujen loputtua ensin mummoloihin Lappiin ja sieltä tekisimme pienen lomamatkan Norjaan? Kun laitoin Trip Finderiin hakuehdoiksi Luonto - Eurooppa - Heinäkuu, hakukone ehdotti meille Osloa. Sepä sattui! Trip Finder löysi meille mahdolliset lennot Oulusta Osloon yhdellä vaihdolla toivomillemme päiville. Oslosta voisimme ottaa auton allemme ja ajaa vaikkapa Bergeniin (näkisimmeköhön siellä Varg Veumin rosvojahdissa...) ja muutenkin ajella ympäri pienempiä paikkoja. Sekä toivottavasti ihailla auringonnousuja ja -laskuja vuonoilla.

Varg Veum, ahhh. Kuva täältä.

Lämpöä ja aurinkoa emme kesälomalta varsinaisesti kaipaa, niitä saa täällä Barcelonassa ihan riittämiin ympäri vuoden, mutta haluaisin lomallani kokea sellaisen huikaisevan elämyksen, joka syntyy, kun näkee jotain aivan ihmeellistä. Trip Finderin mukaan heinäkuussa, jolloin tämä reissumme olisi mahdollista tehdä, lämpöasteet Oslossa vaihtelevat 13-23 asteen välillä, ja se olisi oikein hyvä meille. Jos vain ei ihan koko ajan sataisi, niin voisimme vähän retkeillä ja patikoida ja ennen kaikkea katsella maisemia ja vierailla pienissä kylissä. Ja mikä ettei tutustua myös Oslon tarjontaan, kuulemma sekin on kiinnostava kaupunki.

Monia muitakin reissuhaaveita olemme heitelleet ilmaan: Amsterdam, Portugal, Normandia... Eurooppa on täynnä kiinnostavia paikkoja!  Kuitenkin, koska joka tapauksessa menemme kesällä käymään Pohjois-Suomessa, olisi tuo Norjan reissu mukava tauko Suomielämään ja samoin jatko meidän toissavuotiselle Skandinavian road tripillemme!

Osallistun tällä haaveilulla Momondon Destination2015 -kilpailuun. Myös lukijat voivat osallistua kilpailuun ja voittaa max. 1500 euron arvoiset lennot. Ohjeet löytyvät täältä!

Just dreaming and planning next year's travels and activities!

Labels: , ,

Val d'Aran - Laakso Pyreneillä

Ja tästä alkakoon jouluna räiskittyjen kuvien purkaminen muistikortilta!


Joulun vietimme Katalonian luoteiskulmassa, Pyreneiden syleilyssä aivan Ranskan rajalla, Val d'Aranissa. Val d'Aran on pieni, vuorten ympäröimä laakso, joka vuoteen 1948 saakka oli talvisin käytännössä suljettu muulta maailmalta, etenkin etelän puolelta. Lumi tukki 2450 metrin korkeudessa kulkevan Vielhan solan, ja ihmisten piti pärjätä talvikuukaudet omin voimin, ilman tietoa ulkomaailmasta. Vuonna 1948 valmistui kuitenkin yli viisi kilometriä pitkä tunneli Lleidan suunnasta ja näin talvisinkin pystyi kulkemaan Espanjan puolelta laaksoon. 


Koska alue oli pitkään eristyksissä muusta maailmasta, kehittyi alueelle oma kieli, aranese. Aranese on alueen virallinen kieli, katalaanin ja espanjan ohella, ja on yksi oksitaanin murteista. Tekstejä näkyy laaksossa paljon myös ranskaksi, onhan Ranskan raja aivan lähellä.


Val d'Aranin pääkaupunki on vajaan 5000 asukkaan Vielha. Pieni kaupunki on yllättävän aktiivinen ja sieltä löytyy paljon ruokapaikkoja ja majoitusvaihtoehtoja. Vielhassa ehdimme käydä vain ruokaostoksilla ja kerran lounaalla. Toivottavasti ensi kerralla ehdin tutustua tähän pikkukaupunkiin vähän paremmin!


Matkailu ja etenkin laskettelijoiden tuomat rahat ovat tärkeitä alueen taloudelle. Esimerkiksi yksi Espanjan suurimmista laskettelukeskuksista, kuningasperheenkin suosima Baqueira-Beret sijaitsee juuri Val d'Aranissa. Val d'Aran on ainoa pohjoiseen, Atlantille avautuva laakso Espanjan puoleisilla Pyreneillä, mikä tekee siitä Espanjan lumisimman laakson. Suurimmat sateet tulevat juuri Atlantilta pohjoisen suunnasta. Kesäisin alueella liikkuu maastopyöräilijöitä, retkeilijöitä ja monia muita ulkoilmaihmisiä. 


Kelit vaihtelivat viikon visiittimme aikana hurjasti. Onneksemme saimme kokea sekä lämpimiä, aurinkoisia talvipäiviä että kunnon lumimyräkkääkin. Säät tunnetusti voivat vaihtua vuorilla nopeasti, ja mikäli autossa on talvisinkin kesärenkaat, kannattaa ehdottomasti pitää mukana lumiketjuja. Sään muuttuminen kannattaa huomioida matkustamista suunniteltaessa, koska kapeat ja mutkaiset tiet ruuhkautuvat helposti huonon sään yllättäessä.


Me majoitumme pikkuruisessa Benósin kylässä. Lomakotinamme toimi Luna de Montaña, autenttisesti entisöity maalaistalo 1600-luvulta. Kuusi henkilöä majoittui mukavasti, kymmenenkin olisi mahtunut. Paksut kiviseinät pitivät kylmän loitolla ja vanhan talon leveät lankkulattiat narahtelivat ihanasti jalkojen alla. 


Val d'Aranin vanhat talot ovat hurmaavia. Katot ovat yleensä tummanharmaata liuskekiveä ja seinät jykevää kiveä. Kylässämme vilisti kissoja ja aamulla heräsimme lehmänkellojen kilkatukseen. Palveluja ei Benósissa ole, mutta alle kymmenen kilometrin päästä Vielhasta löytyy kaikki tarvittava. Juuri kylän hiljaisuus teki siitä viehättävän: mihinkään ei ollut kiire (paitsi ehkä ruokapöytään, jotta saisi parhaat palat päältä).






Polkuja kulkee pitkin poikin vuorenrinteitä ja mietimme jo, että olisiko ensi kesänä kiva viettää muutama päivä täällä, ihan vaan kulkien kylästä toiseen hienoja maisemia ihaillen. Reittioppaita kyllä löytyy, samoin yöpymispaikkoja vuoristomajoista hotelleihin. Kokata voisimme piknik-alueilla.


Jokaisessa pienessäkin kylässä on oma kirkkonsa, alla oleva taitaa olla Es Bordesin kirkontorni.


Jouluaattona kävimme ajelemassa pienessä Artiga de Lin -laaksossa, joka on eittämättä yksi Val d'Aranin kauneimpia. Siellä on useita piknik-paikkoja grilleineen sekä monta vaellusreittiä. Me emme lähteneet lumeen tarpomaan vaan ihailimme hiljaista maisemaa auton kääntöpaikalla. Lumiraja oli selvä, ja perillä lunta oli jo niin paljon, että jouduin työntämään autoa, että saamme kärryn käännettyä ja pääsemme takaisin alas laaksoon.






Meille Val d'Aran oli aiemmin tuttu vain vaellusreittioppaista sekä viime kesäisestä vaellusretkestämme, jolloin jouduimme vesimassojen takia hyppäämään vuoristobussin kyytiin, joka kulki myös tämän laakson kautta. Käsitykseni alueesta oli jo etukäteen positiivinen, mutta täytyy sanoa, että nyt kun siellä muutaman päivän olemme viettäneet ja kovasti infoa netistä etsineet, en malta odottaa, että pääsemme sinne uudelleen. Hienoa seutua!

Olitko muuten kuullut seudusta aiemmin? Googlettelin Val d'Arania netistä enkä löytänyt juuri mitään suomeksi. Onko tämäkin tämmöinen piilossa oleva helmi, jonka tavallaan toivoisikin pysyvän piilossa, jotta rauha säilyisi?



We spent our wonderful Christmas in Val d'Aran in the Pyrenees! Never been there?

Labels: , , ,

Sunday, December 28, 2014

Joulu vuorilla - Oli leppoisaa!

Heippa taas! Oliko mukava joulu?!


Muutaman päivän läppäritauko paikassa, jossa ei edes puhelin juuri toiminut, piristi taas sekä mieltä että ruumista. Mikäli halusi tarkistaa uutiset netistä tai päivittää Instagramia, piti vetää saappaat jalkaan ja mennä keskelle pihaa toivomaan, että yhteys löytyisi. Joulupuhelut Suomeenkin olivat rajoitetut, kun kenttää ei aina ollut. Mutta tauko kaikista laitteista mahdollisti sen, että jaksoin keskittyä lahjakirjojen lukemiseen ja vain olemiseen. Teki terää!

Syöty on ihan järjettömästi, ulkoiltu ja kuten sanottu, luettu kirjoja. Pukki heitti lahjat suuren pihakuusen juurelle, ja lapset syöttivät kylän irtokissat lihaviksi. Puolet porukasta kävi laskettelemassa, osa myös Ranskan puolella ruokaostoksilla. Muutaman lämpimän, aurinkoisen päivän jälkeen lumi rysähti maahan viimeisenä yönä ja seuraavana aamuna pihaan ilmestyi rivi vinksahtaneita lumiukkoja.

Kuvia tuli otettua järkkärillä pitkälti viittäsataa, kännykällä ehkä saman verran. Pikkuhiljaa taas puran kuvia muistikorteilta ja kerron enemmän tuosta ihanasta laaksosta, jossa joulumme vietimme! 


 Did you have a great Christmas?! We did!

Labels: , ,

Tuesday, December 23, 2014

Kauneimmat joululauluni kolmesta maasta

On aika julistaa joulurauha blogiin ja rauhoittua joulun viettoon!


Näiden joululaulujen myötä toivotan kaikille oikein ihanaa, rauhallista joulua!


Ranskasta...

Kataloniasta...

Ja Suomesta joululaulu, jota en voi kuivin silmin kuunnella loppuun asti.

With these Christmas carols I wish you all a Very Merry Christmas!

Labels: , , ,

Monday, December 22, 2014

Lumitilanne lauantaina (Masella, Pyreneet)

Sillä aikaa, kun minä hoitelin kaupungilla viimeisiä jouluhankintoja ja lipittelin viiniä ystävien kanssa, muu perhe vietti raittiimpaa elämää Pyreneillä hiihtohommissa!


Kohteena oli vakipaikkamme Masella, jonne 3/4 perheellä oli viime vuonna kausikortit ja joka on yksi ensimmäistä hiihtokeskuksista Barcelonasta katsoen. Se on myös yksi isoimmista Pyreneiden hiihtokeskuksista, yhdessä sisarkeskus La Molinan kanssa. Ajomatkaa sinne on noin pari tuntia.

Alkutalven lumitilanne on Masellassa aiempia vuosia huonompi, rinteet ovat auki puhtaasti lumetuksen avulla. Andorrassa luonnonlunta on jo enemmän. Allaolevassa kuvassa näkyy selvästi lumiraja: aika ylös saa mennä, että alkaa olla valkoista.



Perhe lähti ajelemaan Pyreneitä kohti vasta puolen päivän aikaa, sillä tarkoitus oli olla iltapäivä  mäessa ja lisäksi mennä iltamäkeen, esqui nocturniin. Iltamäki alkaa puoli seitsemältä ja ohjelmassa on DJ ja lounge bar terassilla. Tällä kertaa oli aika hiljaista, ollaanhan vasta alkutalvessa eikä lunta ole paljon. Lisäksi viimeinen viikonloppu ennen joulunpyhiä piti kai ihmiset rinteiden ulkopuolella. Mutta ainakin oli hyvin tilaa laskea lojotella eikä kahvilassa ollut jonoa! Iltamäki loppui puoli kymmeneltä, jonka jälkeen väsyneet hiihtäjät palasivat kotiin nukkumaan.


Hiihtokausi on siis avattu!


My family went to ski to Masella, one of the closest ski resorts of Barcelona, on weekend!

Labels: , , ,

Sunday, December 21, 2014

Jouludrinksulla El Nacionalissa

Tiedänpä nyt, minne vien jokaisen meille tulevan vieraan lasilliselle tai ihan syömään!

El  Nacional avasi ovensa lokakuun lopulla, ja vaikka monta kertaa olen siitä ohi kulkenut, niin vasta tänään ehdin sinne tutustumaan. Kävimme tyttöporukalla lasillisella tulevan joulun kunniaksi, ennen kuin jokainen lähtee omaan suuntaansa joulunviettoon. Joku lähtee Italiaan, toinen Andaluciaan, kolmas Ranskaan - kuka minnekin. Joulushoppailujen ja -pakkailujen lomassa pieni tauko teki hyvää.


Sisustus tässä uudessa gourmet-keskittymässä on huima. Pienintä yksityiskohtaa myöten tuntuu kuin olisi jossain 1930- tai 40-luvulla. 3000 neliömetriin mahtuu neljä baaritiskiä (olut-, viini-, shampanja ja osteri- sekä cocktailtiskit) sekä neljä erilaista ravintolaa, jotka tarjoavat joko tapaksia, lihaa, kalaa tai nopeaa pikkusuolaista. Vessatkin ovat erityisen hienot: siellä on esimerkiksi naisille ihan oma kaunis puuterointihuone.


Me otimme pikkupurtavaa ja juotavaa La Paradetassa, joka tarjoaa nopeaa syötävää, esimerkiksi coca-piiraita ja salaatteja. Katselimme ohi kulkevia ihmisiä, ja he katselivat meitä, kamerat kädessään. Suurin osa kävijöistä tuntui keskittyvän lähinnä sisustuksen ihailuun ja kuvien ottamiseen, toki kyllä ravintolatkin täyttyivät nopeasti, kun lounasaika läheni. Itse asiassa jonot olivat hurjat, kun lähdimme, joten kannattaa olla ajoissa paikalla, jos syömään haluaa. Toivottavasti pian pääsen  itsekin kokeilemaan ruokatarjonnan (ja ottamaan parempia kuvia), nyt menin ihan hedelmäsalaatti- ja viinilinjalla.

Oluet tarjottiin tällaisissa hillopurkeissa.

El Nacional löytyy Passeig de Gracian alkupäästä, pienen kujanpätkän päästä, osoitteesta Passeig de Gracia 24. Käykää ihmeessä kurkkaamassa miltä näyttää, vaikka syömään ette jäisikään!


I visited the new gourmet heaven El Nacional with friends. Definitely worth to visit even though you are not planning to stay to eat. Stunning decoration!

Labels: , ,

Friday, December 19, 2014

Gluteeniton sacherkakku

Minun jouluuni kuuluu ehdottomasti sacherkakku ja niin tein jälleen sellaisen, gluteenittomana totta kai.

Ohjeen olen jo aiemmin jakanut vanhassa blogissani, mutta tässäpä se uudelleen (ihan itsellenikin talteen). Kakku kuorrutetaan suklaalla vasta aattona, joten kuvaa ei siitä nyt ole, mutta voitte uskoa, että suklaata ei kuorrutuksessa säästellä! 



Gluteeniton Sacherkakku


150 g tummaa suklaata
250 g suolatonta voita pehmennettynä
2,4 dl hienoa sokeria
5 munaa
1,8 dl Maizenaa

Täytteeksi aprikoosihilloa

Kuorrutukseen 200 g suklaata ja nokare voita

Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä.
Vaahdota voi ja puolet sokerista tasaiseksi vaahdoksi.
Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset voivaahtoon yksitellen.
Vatkaa valkuaiset erikseen pehmeäksi vaahdoksi. Lisää loput sokerista. vatkaa seos kovaksi.
Sekoita jäähtynyt suklaa voi-keltuaisvaahtoon ja lisää valkuaisvaahto varovasti nostellen. Ripota Maizena siivilän läpi taikinaan ja sekoita kevyesti.
Levitä taikina voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja paista noin tunti 160 asteessa.
Anna jäähtyä ja täytä sitten hillolla.
Kuorruta.





I just wanted to share a recipe of the gluten free Sacher cake. Sorry, only in Finnish this time :)

Labels: ,

Thursday, December 18, 2014

Vuosi 2014 pulkassa, paketissa ja taputeltuna

Vuosi alkaa olla lopullaan, ja kylläpä se menikin nopeasti! Muistan vielä, kun olimme tammikuun ensimmäisinä päivinä ulkoilemassa lähimetsässä ja suunnittelimme tulevaa vuotta. Ihan eivät suunnitelmat toteutuneet, mutta mukava vuosi on silti takana.

Haaveilimme tekevämme tänä vuonna jonkun kaukomatkan. Ehdin tehdä jo reittisuunnitelman Patagoniaan sekä ostaa opaskirjan Trans-Siperian junamatkaa varten. Japanin matkaakin suunniteltiin (tarkoitus oli siis tehdä vain yksi näistä matkoista, ei toki kaikkia!).

Kaikki ei aina mene kuitenkaan niin kuin suunnitellaan. Päätimme, että arkinen asumismukavuus on matkustelua tärkeämpää ja teimme ison ikkunaremontin. Sain alkuvuodesta kuulla, että projektini vetelevät viimeisiään ja alkukesästä loppuvat työt ja kuukausipalkka. Siperian junamatka kaatui byrokratian kiemuroihin, tuli passin uusintaa ja muuta, jotka tekivät viisumien hakemisesta ja muusta monimutkaista. Esiteinimme pistivät hanttiin eivätkä oikein innostuneet kaikista suunnitelmistamme. 

Mutta monenlaista ehdittiin touhuta kuitenkin, tässäpä pieni kooste vuodesta! Varsinkin alkuvuodesta olen unohtanut joitain pikkureissuja, en nimittäin silloin ehtinyt kaikkea kirjoittamaan ylös. Tämän postauksen tekemiseen meni muuten ehdottomasti pisimpään koko bloggailuhistoriassani, kun jäin lueskelemaan vanhoja postauksia ja muistelemaan menneitä!


Tammikuu

Joulun välipäivät vietimme hiihtämässä Cerlerissä, mutta sitä reissua muistelin tammikuun puolella.

Varsinaisesti tammikuun ensimmäinen aktiviteetti oli retkeily Collserolassa, joka on siis tuo metsä heti Barcelonan vieressä.


Masellassakin kävimme laskettelemassa ainakin kerran.


Kävimme kuuntelemassa Vivaldin Neljä vuodenaikaa Palau de la Musicassa koko perheen voimin.



Ja nautimme kauniista tammikuun säistä.



Tammikuun alussa avasin myös tämän blogini kaikille luettavaksi, tiukan pohdinnan jälkeen. Pidin hyvin matalaa profiilia, sillä pelkäsin, että taas muu elämä vie kaiken ajan, eikä kirjoittelulle jää aikaa. Hyvinhän tässä kuitenkin on ehtinyt tietokoneelle, näin loppuvuodesta erittäin hyvin.

Tammikuussa myös testailin laajakulmalinssiä, jonka sitten myöhemmin ostimme ihan omaksi.


Helmikuu

Helmikuussa sain uudet sukset ja monot! Kävimmekin heti laskettelemassa El Port del Comtessa.

Kävimme katsomassa kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa Sagrada Familialla.


Samppa kiipesi Anetolle, Pyreneiden korkeimmalle huipulle.

Vietimme iltaa pianokonsertissa Palau de la Musicassa tyttöporukalla.

Kävimme retkellä Olotissa ja kiipesimme ikivanhan tulivuoren kraateriin.



Maaliskuu

Maaliskuussa koitti ensimmäinen oikea loma tälle vuodelle ja lensimme Malagaan viikoksi. Majoitumme lomaresorttiin lähelle Esteponaa ja saimme seuraksemme mummin ja Matin Suomesta. Kävimme Gibraltarilla, Marbellassa, Fuengirolassa, Alhambrassa ja vaikka missä, ja tarinat löytyvät Andalusia-tagin alta.



Calçotada-juhliinkin ehdimme, syömään kevätsipuleita.


Ulkoilimme lämpimässä säässä Collserolassa.


Jälleen kävimme ainakin kerran Masellassa hiihtämässä.


Huhtikuu

Huhtikuussa oli taas Katalonian matkamessujen vuoro ja totta kai pyörimme siellä monta tuntia. En ole koskaan käynyt Suomen matkamessuilla enkä osaa verrata, mutta nämä ovat kyllä todella hyvin järjestetty ja matkahaaveet sen kun kasvavat. Tänäkin vuonna yritän olla paikalla matkamessujen aikaan!


Huhtikuussa tein myös viimeisen työreissuni, tällä kertaa Brysseliin. Oli ihan älytön kiire, enkä ehtinyt nähdä vanhaa kotikaupunkiani kuin taksin ikkunoista. Parlamenttirakennus tuli kuitenkin tutuksi.


Kävimme myös päiväreissulla naapurikaupunki Sabadellissa ja ehdimme vielä hiihtämään sohjoisille lumille Masellaankin ennen kauden loppua.



Perhe kävi hiihtämässä Ranskan puolen Pyreneillä minun paiskiessa töitä hikisessä toimistossa. 


Pääsiäisenä kävin kuvailemassa Poblenoun hautausmaalla.

Teimme retken myös Cardonan linnalle.



Toukokuu

Toukokuussa kävimme lintupuistossa Sant Feliu de Codinesissa.


Vietimme perinteistä mökkiviikonloppua kolmen ystäväperheen kanssa. Ensi vuoden viikonloppu on jo varattu ja lyöty lukkoon!


Kävimme tyttöporukalla moikkaamassa kahta englantilaistunutta ex-kollegaa Lontoossa.


Ehdimme käydä lounastamassa El Masnoun satamassa, lähinnä koeajamassa uuden/vanhan Mersumme.


Isosisko kävi isänsä ja bestiksensä kanssa Dusseldorfissa.



Kesäkuu

Kesäkuu on aina aika hulinaa. Lapsilla on paljon aktiviteetteja ennen kesäloman alkua, synttäreitä ja muuta lähes joka viikonloppu ja vapaapäivä. Paljon ei aikaa löydy omille touhuille.

Ehdimme kuitenkin mm. juhannushäihin ja sen jälkeen uima-altaan reunalle.


Tein pikareissun Suomeen, vein lapset sinne kuukaudeksi mummojen iloksi.



Heinäkuu

Heinäkuussa teimme Sampan kanssa kauan odotetun pidemmän vaelluksen Pyreneillä, mutta se(kään) ei mennyt ihan suunnitellusti vesimassojen takia. Postauksia löytyy mm. täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.


Kävimme viettämässä viikonloppua Munchenissa. Ajelimme myös katsomaan miltä näyttää Prinsessa Ruususen linna, Neuschwanstein.


Rantapäivää vietimme mm. Tamariussa, Costa Bravalla.



Elokuu

Elokuussa Samppa haki lapset Suomesta ja tapasimme toisemme Varsovassa, josta aloitimme matkamme halki Prahan, Bratislavan, Budapestin ja Zakopanen, päätyen lopulta Krakovaan. Reissu löytyy Roadtrip 2014 -tagin alta.






Barcelonassa vietettiin vuosittaista Festa Major de Graciaa.


Kävimme tutustumassa keskiaikaiseen kylään Besaluun.


Rannalle ehdimme mm. Tossa de Mariin.


Elokuussa myös aloin panostaa tähän blogiin enemmän. Tein Facebook-sivun ja muokkasin ulkoasua.   Päätin keskittyä lähinnä matka-aiheisiin ja tehdä postauksia suunnitelmallisemmin. Innostuin bloggailusta ihan uudella tavalla. 


Syyskuu

Syyskuussa, ennen koulujen alkua, kävimme vaeltelemassa ja shoppailemassa Andorrassa.



Vietimme rantapäivää Cap de Saloussa.


Barcelonassa oli vuosittainen Merce-juhla.


Kävin Suomessa iskän synttäreillä.



Lokakuu

Lokakuu on meillä juhlakuu.


Roikuimme puiden latvoissa, ajelimme Segwaylla ja jouduimme keskelle laserpyssysotaa.


Kävimme jälleen retkellä, tällä kertaa kohteena oli Vallter 2000 Pic de Bastiments.


Nautimme kesän viimeisistä päivistä.



Marraskuu

Marraskuussa vierailin viinitiloilla ja suklaatehtaassa.




Kävimme ruskaretkellä Montsenyssä.


Aloitettiin ja saatettiin päätökseen iso projekti siirtää diat digitaalisiksi. Kaikki kunnia Sampalle!


Kävin Sagrada Familiassa pitkästä aikaa.


Samoin Tibidabolla.



Joulukuu

Ja tämä joulukuu, jota on vielä hetki jäljellä.

Kööpenhaminan tarinat löytyvät Tanska-tagin alta, kuvia ja tarinaa on ehkä tulossa vielä lisää.


Viikonloppuna kävimme Katalonian miniatyyrimaailmassa.

Ja jouluksi ja uudeksi vuodeksi on luvassa vaikka mitä kivaa, en malta odottaa!

Kaiken kaikkiaan, minun pitäisi kai lopettaa se ainainen ruikutus, että "me ei koskaan tehdä mitään kivaaaaa..."!

---

Just taking a stroll down memory lane and recalling the fun things we did in the year 2014!

Labels: , , ,