Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Wednesday, April 1, 2015

Châteauneuf du Pape ja Viinimuseo

Hieman yllättäen löysimme majapaikkamme, pienen chambres d'hôtesin, aivan Châteauneuf de Papen viinitilojen kupeesta. Olimme varanneet yöpaikan oikeastaan vain sillä perusteella, että se on matkan puolivälissä, ja viinitilojen läheisyys oli oikein iloinen yllätys. Muutaman kilometrin päässä oli myös pieni, ilmainen viinimuseo, ja tottakai sielläkin kävimme (vaikka 8-vuotias Pikkusisko huokailikin, että "miksi pitää mennä, kun mä tiedän jo kaiken viinistä ja viininviljelystä". Viinitilat ovat ilmeisen tuttuja käyntikohteita meikäläisten lapsille).


Rhônen viinialueella sijaitsevan Châteauneuf du Papen viinit ovat laajalti tunnettuja ja niillä on Appellation d'Origine Controlée eli AOC, eli alkuperämerkki, joka määrittää laatua ja aluetta, jolla viini on tuotettu. Suomessakin Alko taitaa alueen viinejä myydä.


Viinipeltoja on alueella 3200 hehtaaria, ja niillä näkyi paljon työmiehiä keväthommissa. Ryhdikkäät viinipensasrivistöt jatkuvat kukkulalta toiselle, ja siellä täällä näkyy pieniä kyliä.


Ehdimme ihan lyhyesti kävellä kylän keskustassa. Keskiaikainen kylä oli täynnä viinikellareita ja kauppoja, joissa viinejä sai maistella. Kovin hiljaista oli aurinkoisena maanantaiaamuna, mutta pääsiäisenä hulinaa tulee riittämään. Kaupungissa on kivasti nähtävää. Esimerkiksi Avignonin paaveilla oli täällä keskiajalla kesäpalatsi ja sen raunioihin olisi ollut mahdollista tutustua, jos aika olisi antanut myötä. Ja viinitilavierailuja on siis tarjolla rajattomasti.


Tutustuimme viininviljelyn historiaan Brotte-viinitilan museossa. Museo on nopeasti kierretty. Selostus, jonka saa myös esimerkiksi englanniksi, on hyvin seikkaperäinen, ja loppupäässä kierrosta kiinnostus alkoi jo herpaantua. Skippasimme ilmaisen viininmaistelun paikan päällä (edessä oli vielä pitkä ajomatka), ja sen sijaan ostimme laatikollisen tilan viinejä testattavaksi kotiin. Yhden punaviinin olemme jo Mont d'Or -juuston kanssa tuhonneet, ja ihan hyvää perusviiniä se oli.






Lähellä Châteauneuf du Papea sijaitsee kaunis Avigonin kaupunki, mutta jätimme sen nyt väliin, koska olemme siellä jo aiemmin käyneet. Seutu on täynnä pieniä viehättäviä kyliä ja kaupunkeja ja maisemat ovat kauniit. Meillä on ollut jo vuodesta 2004 asti "matkaraamattuna" kirja, johon on listattu Ranskan kauneimmat kylät, ja niitä kyliä löytyy täältä vaikka kuinka paljon. Monissa niissä olemme jo käyneet, mutta vielä on näkemistä tulevillekin kerroille. Tänne(kin) tulemme vielä uudestaan!



Visiting Châteauneuf du Pape wine region in Provence, France. The views are amazing and the wine is nice also!

Labels: , ,

4 Comments:

At April 1, 2015 at 9:56 AM , Blogger Matkatar said...

Ihanat maisemat! Mekin kävimme eilen viiniä maistelemassa Freixenetin tilalla (laattalattia oli kuivumassa nääs...). Kiva kierros sekin, mutta jäin kaipaamaan juuri noita rypälepensaspeltoja -ne ovat niin kauniita!

 
At April 1, 2015 at 12:40 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Jo vain kannattaa ennemmin lähteä viinimaisteluun kuin jäädä katselemaan maalin kuivumista seinällä :D.

 
At April 1, 2015 at 9:38 PM , Anonymous Anonymous said...

Hei! Olen jo pitkään aikonut kommentoida, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kiitos tosi mukavasta blogista! Olen matkablogien ja muidenkin suurkuluttaja ja sinun blogisi on aivan ehdotonta huippua. Hienoja paikkoja olet päässyt tutkimaan. Barcelonasta olisi mukava lukea vielä enemmän, jos tämmöisen pienen pyynnön voi esittää! Hyvää lomanjatkoa, terveisin Kaisa (Hki)

 
At April 1, 2015 at 9:44 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Voi kiitos Kaisa kauniista kommentista! Toivottavasti pian ehdin taas Barcelonassakin tekemään kivoja juttuja, viime aikoina elämä on ollut aikamoista hullunmyllyä :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home