Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Sunday, December 21, 2014

Jouludrinksulla El Nacionalissa

Tiedänpä nyt, minne vien jokaisen meille tulevan vieraan lasilliselle tai ihan syömään!

El  Nacional avasi ovensa lokakuun lopulla, ja vaikka monta kertaa olen siitä ohi kulkenut, niin vasta tänään ehdin sinne tutustumaan. Kävimme tyttöporukalla lasillisella tulevan joulun kunniaksi, ennen kuin jokainen lähtee omaan suuntaansa joulunviettoon. Joku lähtee Italiaan, toinen Andaluciaan, kolmas Ranskaan - kuka minnekin. Joulushoppailujen ja -pakkailujen lomassa pieni tauko teki hyvää.


Sisustus tässä uudessa gourmet-keskittymässä on huima. Pienintä yksityiskohtaa myöten tuntuu kuin olisi jossain 1930- tai 40-luvulla. 3000 neliömetriin mahtuu neljä baaritiskiä (olut-, viini-, shampanja ja osteri- sekä cocktailtiskit) sekä neljä erilaista ravintolaa, jotka tarjoavat joko tapaksia, lihaa, kalaa tai nopeaa pikkusuolaista. Vessatkin ovat erityisen hienot: siellä on esimerkiksi naisille ihan oma kaunis puuterointihuone.


Me otimme pikkupurtavaa ja juotavaa La Paradetassa, joka tarjoaa nopeaa syötävää, esimerkiksi coca-piiraita ja salaatteja. Katselimme ohi kulkevia ihmisiä, ja he katselivat meitä, kamerat kädessään. Suurin osa kävijöistä tuntui keskittyvän lähinnä sisustuksen ihailuun ja kuvien ottamiseen, toki kyllä ravintolatkin täyttyivät nopeasti, kun lounasaika läheni. Itse asiassa jonot olivat hurjat, kun lähdimme, joten kannattaa olla ajoissa paikalla, jos syömään haluaa. Toivottavasti pian pääsen  itsekin kokeilemaan ruokatarjonnan (ja ottamaan parempia kuvia), nyt menin ihan hedelmäsalaatti- ja viinilinjalla.

Oluet tarjottiin tällaisissa hillopurkeissa.

El Nacional löytyy Passeig de Gracian alkupäästä, pienen kujanpätkän päästä, osoitteesta Passeig de Gracia 24. Käykää ihmeessä kurkkaamassa miltä näyttää, vaikka syömään ette jäisikään!


I visited the new gourmet heaven El Nacional with friends. Definitely worth to visit even though you are not planning to stay to eat. Stunning decoration!

Labels: , ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home