Hyvää Runebergin päivää! Vietetäänkö kansallisrunoilijamme nimikkopäivää muuten kuin syöden runebergintorttuja? Liput taitavat olla saloissa, onhan tänään yleinen liputuspäivä, mutta muuten taitaa olla aika hiljaista.
Törmäsin eilen kiinnostavaan Suomessa asuvan amerikkalaisen kirjoittamaan
artikkeliin siitä, kuinka Suomi on häntä muuttanut, ja se sai pohtimaan, että ovatko nämä vuodet ulkomailla muuttaneet minua suuntaan tai toiseen.
Vaikea sanoa, että kuinka paljon olen itse muuttunut ulkomailla asumisen aikana, helpompi olisi ehkä kysyä joltain sellaiselta, joka tunsi minut ennen ja jälkeen muuton. Mahdotonta myös sanoa, kuinka paljon muuttuminen johtuu ulkomailla asumisesta ja mikä on ihan normaalia aikuistumista ja perheellistymistä. Onhan se nimittäin selvä, että kokemukset ja ikääntyminen muuttavat ihmistä, asui sitten kotipaikkakunnallaan tai jossain kauempana. Parikymppisenä on eri ihminen kuin liki nelikymppisenä, ja outoa olisi, jos mikään ei muuttuisi.
Muutamia juttuja taidan kuitenkin nykyään tehdä eri tavalla kuin Suomessa tekisin. Tässäpä muutama!
1. Käyn kaupassa ostoskärryn kanssa. Minä ja muut mummot laitamme värikkäät vedettävät ostoskärrymme vierekkäin narikkaan odottamaan, kun teemme ostokset. En ole näitä kärryjä juurikaan nähnyt Suomessa, vaikka ne voittavat viisnolla kauppakassien kantamisen. Kärryyn mahtuu hyvin viikon ruoat, eikä tule tarvetta muovipusseille. Coolia? Ei varmasti, mutta toimii!
2. Syön illalla suomalaisittain myöhään. Iltaruoka meillä on harvoin ennen kahdeksaa. Ihan espanjalaiseen ruokailurytmiin, eli illallinen joskus kymmenen aikaan, emme ole siirtyneet, vaan lähinnä noudatamme Ranskan ruokailurytmiä. Samoin lounasta alkaa tehdä mieli yleensä vasta kahden maissa iltapäivällä.
3. Emme lämmitä asuntoamme kuumaksi emmekä lutraa suihkussa vedellä. Nyt on vuoden kylmimmät päivät meneillään ja toki meillä on lämmitys päällä, mutta ei täällä t-paidalla tarkene. Lisäämme päällemme vaatekerroksia, ja nytkin harteillani on viltti ja jalassa lämpimät villasukat.
4. En oikeastaan välitä ollenkaan mitä naapurit minusta ajattelevat.
5. Arvostan Suomea eri tavalla kuin ehkä arvostaisin siellä asuessani. Kyllä, katson monia asioita sinivalkoisten lasien läpi ja tiedän, että siellä on monia epäkohtiakin, mutta kaiken kaikkiaan tykkään Suomesta ja sen omalaatuisuudesta. Moni asia, josta alussa linkkaamani kirjoittaja artikkelissaan mainitsi, pistää silmään Suomessa käydessäni, positiivisessa mielessä. Etenkin hiljaiset tauot keskustelujen aikana ja tyhjien lupauksien välttäminen; ne tuntuvat eksoottisilta, mutta samalla niin luontevilta!
Mitenkäs muut ulkosuomalaiset? Miten teitä on ulkomailla asuminen muuttanut?
Instagram Travel Thursday is a project with a mission to unite travelers, travel bloggers and other travel industry professionals and destinations on Instagram, and I take part with this blog post. Read more here, everyone can join!
Labels: Instagram Travel, Suomi