Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Thursday, November 6, 2014

Instagram Travel Thursday - Barcelonan katedraali

Barcelonan katedraali on se kirkko vanhassa kaupungissa, jonka sisäpihalla taapertavat valkoiset ankat.


Katedraalin rakennustyöt alkoivat ennen vuotta 1300, maurien tuhoaman kirkon raunioiden päälle, ja julkisivu valmistui 1890. Pitkään kesti siis tämänkin kirkon rakentaminen! Toisaalta se on ymmärrettävää, sillä yksityiskohtia on valtavasti ja työ keskeytyi historian myllerryksissä moneen kertaan.


Goottilaisen kirkon sisätiloissa kimaltaa kulta. Eipä ole ihme, että aikoinaan uskonnolla on ollut niin valtavan tärkeä merkitys ihmisten arjessa, onhan tämmöinen pytinki saanut ihmiset mykistymään ja jopa pelästymään.


Katedraali on omistettu yhdelle Barcelonan suojeluspyhimyksistä, Eulalialle. Legenda kertoo, kuinka tämä 13-vuotias kristitty tyttö kärsi marttyyrikuoleman roomalaisten toimesta. Roomalaiset vaativat häntä luopumaan uskostaan ja kun hän kieltäytyi roomalaiset riisuivat hänet alasti, jolloin alkoi yllättäen sataa lunta, joka peitti tytön alastomuuden. Raivostuneet roomalaiset työnsivät hänet tynnyriin, joka oli täynnä veitsiä ja vierittivät häntä pitkin Baixada de Santa Eulalia -katua. Roomalaiset  myös leikkasivat hänen rintansa ja naulitsivat hänet X:n muotoiseen kehikkoon. Lopuksi he mestasivat Eulalian, jolloin kyyhky lensi hänen katkenneesta niskastaan. Kohtuullisen julma tarina. Nykyään Eulalian ruumiin sanotaan olevan katedraalin kryptassa.


Katedraaliin pääsee aamupäivisin ja iltaisin ilmaiseksi. Vierailu kirkontornissa on maksullinen, hinnat löytyvät vaikkapa katedraalin omilta sivuilta. Muista, että olet astumassa uskonnolliseen rakennukseen: kovin paljastavilla vaatteilla et välttämättä pääse sisälle. Olkapäät pitää olla ainakin suojatut.


Nämä kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja osallistun tällä postauksella Instagram Travel Thursday haasteeseen. Minut löytää Instagramista nimellä anskubcn. Haasteen järjestäjinä toimivat Destination UnknownKaukokaipuu ja Running With Wild Horses.


Instagram Travel Thursday is a project with a mission to unite travelers, travel bloggers and other travel industry professionals and destinations on Instagram, and I took part with this blog post. Read more here, everyone can join!

Labels: , ,

8 Comments:

At November 6, 2014 at 12:45 PM , Anonymous Anna / Tämä matka-blogi said...

Tuo on erittäin kaunis katedraali. Tai oikeastaan koko Barcelonen vanhakaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen.
Voisin tutkia noita paikkoja viikkoja jos vain olisi aikaa :)

 
At November 6, 2014 at 6:26 PM , Anonymous Katja said...

Todella tunnelmallinen kirkko ja sen lähiseudut myös etenkin aikaisin aamulla kun muut eivät ole vielä heränneet päivään ja näkymistä saa nauttia rauhassa. :)

 
At November 8, 2014 at 3:25 PM , Anonymous Kaukokaipuun Nella said...

Hienoja kuvia!

 
At November 8, 2014 at 7:06 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kyllä sieltä aina vuosienkin jälkeen löytyy jotain uutta ihmeteltävää :). Olen viime aikoina yrittänyt kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin, siellä on nimittäin aivan hurjan kauniita ovenkahvoja, lukkoja, pieniä koristeita...

 
At November 8, 2014 at 7:08 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Minäkin tykkään käydä vanhassa kaupungissa aamulla, silloin kun kauppiaat vasta availevat liikkeitään ja ihmiset kiirehtivät töihinsä. Turistiaikaan harvemmin tulee tuolla pyörittyä, mutta näin viileämmillä säillä siellä on tosi tunnelmallista.

 
At November 8, 2014 at 7:08 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos :)

 
At November 10, 2014 at 9:33 PM , Anonymous Satu VW / Destination Unknown said...

Keväisellä Barcelonan reissulla jäi näkemättä noin suurin piirtein kaikki näkemisen arvoinen (olin siis yksin reissussa kahden muksun kanssa), nämä kuvat muistuttavat taas että pitäisi varata uusi reissu, mielellään miehen kanssa kaksin!! :)

 
At November 16, 2014 at 12:10 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Ehdottomasti kannattaa tulla aikuisten lomallekin (vaikka lastenkin kanssa on kiva olla reissussa :))

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home