Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Friday, January 9, 2015

Kylmästä lämpimään - Rinteestä kuumiin lähteisiin

Samalla reissulla, kun kiersimme kivikasoja, kävimme myös laskettelemassa ja polskuttelemassa kuumissa lähteissä.


Yövyttyämme Alpissa ihan mukavassa apartmentissa kurvasimme heti yhdeksäksi laskettelemaan Masellaan. Lumitilanne on nyt erittäin huono tässä osassa Pyreneitä. Masellassakin oli moni rinne suljettu ja avoinna olevat olivat täysin tykkilumen varassa. Rinteiden ulkopuolelle ei ollut asiaa. Lunta saisi tulla pian, muuten hiihtokeskukset ovat pulassa. Yllättävän hyvää lumi kuitenkin oli, eikä edes ehtinyt mennä sohjoksi, vaikka lämmin olikin. 


Iltapäivällä, kun minun etureiteni alkoivat huutaa apua ja lasten aurinkorasvat alkoivat huveta poskilta, suuntasimme kohti Bains de Llo -kylpylää. Alueella on paljon tällaisia kuumien lähteiden ympärille tehtyjä kylpylöitä, ja esimerkiksi muutaman päivän takaisessa Iltalehdessä kehuttiin mm. Bains de Dorresia. Muu perhe on monessa näissä käynyt aiemmilla hiihtoreissuillaan, minulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Bains de Llossa voi kylpeä rikkipitoisessa lämpimässä vedessä useassa eri altaassa (kolme ulkoallasta ja kolme sisäallasta). Myös suomalainen sauna ja höyrysauna löytyy ja joitain kauneudenhoito- ja hierontapalvelujakin on tarjolla. Kylpylä sijaitsee Cerdanyan laaksossa Ranskan puolella, lähellä Saillagousen kylää. Sisäänpääsy on aikuiselta 11 euroa, lapsilta 8,5 euroa ja perhelippu (2 aikuista, 2 lasta) maksaa 35 euroa. Omat pyyhkeet kannattaa ottaa mukaan, sieltäkin saa niitä toki vuokrata. Myös varvastossut olisivat olleet hyvät olla mukana.


Nyt olemme jo palanneet arkeen. Oli kyllä mukava joululoma kaiken kaikkiaan: monenlaista ehdimme tekemään eikä tarvinut edes lentokentillä jonottaa. Edelleen jaksan hämmästellä, kuinka täältä löytyy pienen ajomatkan päästä aina jotain uutta nähtävää ja tekemistä!


Skiing in Masella and bathing in the hot sprigs of Bains de Llo: perfect ending for the Christmas holiday!

Labels: , , , , , ,

2 Comments:

At January 10, 2015 at 9:03 PM , Anonymous Anonymous said...

Ei ollut sitten hullumpi päivä teillä ;). Vähän käy kateeksi!

 
At January 12, 2015 at 9:13 PM , Blogger Unknown said...

Haha, oli kiva päivä :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home