Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Wednesday, November 5, 2014

Diat digitaalisiksi

Vuoteen 2004 asti kuvasimme kaikki valokuvat dioina, ja tällä hetkellä ruokapöytämme on vallannut diaskanneri. Samppa skannaa kaikki diat tietokoneelle, ja homma vie aikaa ja tilaa!


Onpa ollut jännä katsoa noita vanhoja kuvia näin monen vuoden jälkeen! Valokuvaus on muuttunut hurjasti. Kun nykyään näpsin satoja kuvia päiväreissulla, olemme näköjään dia-aikaan ottaneet saman verran kuvia vuodessa. Esimerkiksi Mont Blancin väliasemalta on vuonna 2003 otettu tasan kaksi kuvaa, joissa toisessa olen minä silmät kiinni. Digikameralla olisi tullut niissäkin maisemissa otettua miljoona kuvaa ja niistä olisin sitten valinnut vain ne täydelliset talteen. Muuttomatkastamme ulkomaille, eli kun lähdimme laivalla pois Suomesta vuonna 2002, on yksi kuva, nopeasti näpätty poseeraus laivankannella. Eipä ollut kuin hieman merkittävä asia elämässämme...

Mutta hyvälaatuisia tällaiset diat ovat, varsinkin verrattuna vanhoihin paperikuviin. Ajanhammas ei ole purrut ollenkaan dioihin, värit ovat säilyneet hyvinä emmekä ole onnistuneet edes naarmuttamaan niitä.

Olihan se aina kiva levittää valkokangas, asetella projektori paikoilleen ja ottaa popcornit esille... Valkokangas on myyty jo aikoja sitten ja nyt taitaa projektorikin jäädä tarpeettomaksi. End of an era!



We have a project: to scan all the slides we have into digital images. What a time consuming task this is....

Labels:

8 Comments:

At November 5, 2014 at 10:31 AM , Blogger Matkatar said...

Huh, täytyy nostaa hattua työllenne! Minullakin on nimittäin tuhansia ja tuhansia dioja varatossa. Ostin pari vuotta sitten diaskannerinkin mutta se jäi kokeiluasteelle. Tuntui olevan niin kova urakka ja vielä jälkikäsittelyä photarissa...

No jos joku päivä...:D

 
At November 5, 2014 at 12:40 PM , Anonymous Anonymous said...

Tuo on kyllä iso homma, mutta tuleepahan muisteltua menneitä samalla!

 
At November 5, 2014 at 3:40 PM , Blogger Sanna said...

Melkoinen projekti teillä meneillään, mutta pääseepä hyviin tunnelmiin varmasti vanhoja dioja katsellessa. Ja on kyllä ihan totta, että kuvia tulee otettua nykyään paljon paljon enemmän kuin silloin joskus filmikameralla kun piti tarkkaan miettiä mitä kuvia ottaa!

 
At November 5, 2014 at 7:52 PM , Blogger Ina said...

Aikamoinen projekti teilla. :) Mutta varmasti kannattaa olla toisessakin muodossa varmuuden vuoksi.

 
At November 6, 2014 at 10:29 AM , Blogger Unknown said...

Kyllä tuo aikaa vie! Meille tulee ensi viikolla vieraita ja siihen mennessä haluan tuon skannerin pois ruokapöydältä :)

 
At November 6, 2014 at 10:29 AM , Blogger Unknown said...

Niinpä, kivoja muistoja :)

 
At November 6, 2014 at 10:30 AM , Blogger Unknown said...

Näin on, ja huomaa noista vanhoista kuvista, että silloin tuli otettua tasan se yksi kuva tilanteesta, ja jos oli silmät kiinni niin voi voi :). Sen huomasi vasta sitten, kun viikkojen päästä kävi kehittämässä ne kuvat!

 
At November 6, 2014 at 10:31 AM , Blogger Unknown said...

Totta, ja samalla tulee karsittua ne ihan epäonnistuneet kuvat ja ehkä tulisi taas vähän enemmän tilaa kaappeihin :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home