Kesän 2014 vuoristovaellus Pyreneillä, osa 5. Lauantai

Hyvän hotelliyön jälkeen oli taas aika jatkaa matkaa. Lauantaille oli luvattu hyvää säätä, ja meillä oli edessä 17 kilometrin kävely ylhäällä vuorilla. Kamat olivat kuivat ja lämpöiset, sauna oli pehmittänyt lihakset ja olimme valmiit pitkään päivään.

Kävelisimme siis hotellilta Colomersin majan ja Ventosa i Calvellin majojen kautta Caldes de Boihin. Olimme menettäneet aikaa niin paljon, että päätimme vetää lauantain pitkällä päivällä ja ehtiä illaksi takaisin Espotiin. Ottaisimme vuoristobussin Caldes de Boista Espotiin, matka kestäisi pari tuntia ja näkisimmehän siinä samalla vuoria vähän laajemmalta alueelta.

Sää oli ihana, raikas ja aurinkoinen. Hyvä fiilis!

Kiipeäminen oli välillä rankkaa, mutta ei ylivoimaista. Meillä ei ollut aikaa tuhlattavaksi, joten emme pitäneet pitkiä taukoja. Sen verran kuitenkin ehdimme pysähtelemään, että seurasimme parin murmelin touhuja vuoren rinteillä ja söimme eväitä.

Tällaisia puna-valkoisia merkkejä seurasimme. Alaspäin tullessa emme tosin niitä nähneet, koska vesi oli katkonut varsinaisen reitin ja jouduimme etenemään kartan perusteella.

Lumi oli monesti tuollaisina lippoina. Sampalla humpsahti yhden kerran jalka läpi, kun astui liian reunalle. Onneksi selvittiin mustelmalla.

Tällaiset pikkupurojen ylitykset olivat ihan piece of cake, mutta pari kertaa jouduimme kovasti miettimään miten päästä etenemään. Meillä oli tosiaan aika tiukka aikataulu ja menetimme tunnin verran pelkkään reitin etsimiseen.

Ventosa i Calvellin majalla pidimme coca-colan mittaisen tauon. 

Joka puolella lirisi, solisi ja jylisi. Vettä tuli todella paljon alas vuoren rinteitä. Riittää taas hetkeksi vesivoimaa.

 Ja vihdoinkin jätimme kansallispuiston taaksemme. Edessä oli vielä pitkä kävely vuoristobussille.

Koska olimme menettäneet aikaa reitin etsimisessä, liftasimme kyydin parkkipaikalta Barrueraan, jota kautta bussi kulkisi. Olimme alas tullessamme ihmetelleet yläpuolellamme pörräävää helikopteria, ja kävi ilmi, että herra, joka ystävällisesti otti meidät kyytiin, oli syy helikopteriin. Hän oli tulvavesiä ylitellessään joutunut loppujen lopuksi niin huonoon paikkaan, ettei päässyt eteen- eikä taaksepäin. Hän oli joutunut soittamaan helikopterin pelastamaan. Emme siis olleet ainoita, jotka olivat ongelmissa veden vuoksi!

Ehdimme nippanappa bussiin ja pari tuntia meni mukavasti jalkoja lepuutellessa ja maisemia katsellessa. Näin ikkunasta vuorikauriita! 

Espotissa olimme kahdeksalta. Kylässä oli juhlat, ja koska päivä oli ollut pitkä ja rankka, ei ajo Barcelonaan houkutellut. Kiersimme kylän majapaikat ja saimme viimeisen huoneen kylän isoimmasta hotellista. Kävimme syömässä vatsamme täyteen ja kuuntelimme hetken kylän oman bändin soittelua. Ei tarvinut unta houkutella, kun vihdoin pääsi nukkumaan!