Kesän 2014 vuoristovaellus Pyreneillä, osa 1.

Retkeltä Aiguestortesin kansallispuistoon on nyt palattu, eikä reissu mennyt ihan kuten olimme suunnitelleet. Luontoäidillä oli ilmeisesti jotain meitä vastaan ja retkemme muistutti paikoitellen vierailua vesipuistossa. Saimme niskaamme vettä, lunta ja rakeita, ja lumien sulamisvedet tekivät matkanteosta paikoitellen hankalaa ja vaarallistakin.

Kuvia tuli otettua satoja, joten käyn reissun läpi erissä. Yhteenvetona voinee sanoa, että vaikka sää olikin suurimman osan ajasta erittäin huono, oli reissu oikeasti tosi antoisa eikä mieliala päässyt kertaakaan laskemaan. Olimme hyvin varustautuneet ja olin positiivisesti yllättynyt jaksamisestani. Kunto ei pettänyt kertaakaan, ja pääkin vain kerran, kun piti kiivetä ison kallionlohkareen päälle, koska sulamisvedet olivat katkaiseet polun. Luulin jo, että matkanteko tyssää tähän, sillä töppöjalkani eivät meinanneet riittää korkean kiven päälle kiipeämiseen, mutta niin vaan revin itseni kynsien avulla eteenpäin. Adrenaliini ja kuolemanpelko ovat hyviä motivaattoreita.

Reissumme pelasti kyky muuttaa lennossa suunnitelmia. Olisi ollut suuri virhe jääräpäisesti seurata kotona, lämpimät kuivat sukat jalassa, tehtyä suunnitelmaa. Juttelimme majojen työntekijöiden sekä aiemmin puistossa retkeilleiden kanssa eri vaihtoehdoista ja uskon, että me teimme hyviä päätöksiä ottaen huomioon sään ja aikataulun.

Oli myös hienoa taas huomata kuinka hyvä tiimi me Sampan kanssa olemme reissuissa. Vaikka kotona tuleekin joskus kähinää ja kinaa, niin yleensä reissuissa tullaan hyvin juttuun. Varsinkin nyt, kun piti käyttää luovuutta ja tehdä uusia suunnitelmia, yhteistyö toimi. Minulla on usein tapana tehdä äkkinäisiä ja harkitsemattomia päätöksiä, kun taas Samppa etsii liiankin pitkään optimaalisinta vaihtoehtoa. Yhdessä saamme yleensä aikaan nopeita, mutta harkittuja päätöksiä.

Lähtisin uudestaan vaikka heti!