Paluu Stephen Kingin luo

On taas ollut aikaa uppoutua kirjojen maailmoihin!

Kaukaisella 90-luvulla suosikkikirjailijani oli ehdottomasti Stephen King. Luin kaikki Kingit mitä kunnankirjastosta löytyi, moneen kertaan. Sittemmin siirryin vähän erityyppisen kirjallisuuden pariin enkä ole lukenut 15 vuoteen yhtään Kingiä, mutta nyt sain taas käsiini kaksikin uudehkoa järkälettä.

Aloitin luku-urakkani Doctor Sleepistä, joka on suomeksi käännetty nimelle Tohtori Uni. Kirja on jatkoa Hohdolle, josta tykkään sekä kirjana että Kubrickin leffana, mutta tiedättekö mitä? En tykännyt Doctor Sleepistä. Mietin moneen kertaan, että oliko minulla tosiaan silloin nuoruudessa näin huono maku kirjojenkin suhteen vai onko vain tämä kyseinen kirja tylsä ja epäuskottava (jos nyt kauhu- ja kummitustarinat koskaan ovat uskottavia...).

Kyllä se oli kuitenkin vain tämän kirjan vika, sillä 11/22/63, suomeksi 22.11.63 oli ah, niin hyvä! Tällaisena minä muistan Kingin kirjojen lukukokemukset nuoruudestani: en malttanut laskea kirjaa kädestäni, en halunnut sen loppuvan ja todella uskoin tarinaan, vaikka aikamatkailu nyt ehkä aiheena ei niin uskottava olekaan. Tarina on ihanan pitkä ja pidän suuresti Kingin tyylistä kuvailla paikkoja ja asioita. Melkein maistoin suussani sen ensimmäisen juoman, jonka päähenkilö Jake juo 60-luvulla... Minua ei niinkään kiinnostanut itse juoni, eli Kennedyn murhan estäminen, vaan juuri se taitava aikakauden kuvaus sekä ajatusleikki, että miten pienikin teko voi muuttaa tulevaisuuden. Ja aikamatkailuhan on aina kiinnostavaa! Kauhua ei tässä kirjassa juuri ole ja sehän sopii tällaiselle äiti-ihmiselle. Oi tykkään!

Mihin sitä sitten seuraavaksi tarttuisi... Luin äskettäin myös Harlan Cobenin Tell No One:n, suomeksi Ei sanakaan, ehkäpä käyn tämän kirjailijan tuotannon läpi seuraavaksi, sikäli mikäli niitä jostain suomeksi tai englanniksi löydän. Amazon on ystävä...