Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Thursday, September 11, 2014

Katalonian päivä

Hyvää Diadan aamua!

Tänään vietetään Katalonian kansallispäivää ja on yleinen vapaapäivä. Aamu olisi alkanut nyt kahdeksalta 300 viulistin konsertilla Bornissa ja olisin halunnut sinne mennä, mutta inisevät hyttyset pitivät yön hereillä ja nukuin pommiin. 


Tänä vuonna juhlinta on suurta, sillä on 300-vuotisjuhla ja koska Katalonian itsenäisyys on vahvasti esillä. Katalonia menetti itsenäisyytensä Barcelonan valtauksessa Espanjan perimyssodassa 11. syyskuuta 1714, ja näin se liitettiin osaksi Espanjaa. Tänään ohjelmassa on mm. mielenosoituksia ympäri Kataloniaa, ja suurimpana ja kauneimpana tapahtumana ihmiset muodostavat iltapäivällä suuren, noin 6 kilometriä pitkän V-kirjaimen (tarkoittaa sanoja voluntat, votar ja victòria eli karkeasti käännettynä tahto, äänestys, voitto) Barcelonan kaduille, tarkemmin sanottuna Diagonalille ja Gran Vialle. Viime vuonna noin 1,6 miljoonaa ihmistä muodosti liki 500 kilometrin pituisen jonon koko Katalonian ja Espanjan rajalle, ja moni ystävänikin otti osaa tähän mielenilmaukseen, jolla vaadittiin Katalonian itsenäisyyttä. Tänäkin vuonna paikalle tulee valtavasti ihmisiä, mielenkiinnolla seuraan uutiskuvia (ja vältän autoilua!).

Meidän hoodeilla on meneillään myös Festa Major del Poblenou, eli Poblenoun alueen kyläjuhlat. Gracian vastaaviin on vielä matkaa, mutta emmeköhän käy katsomassa hulinoita juhlillakin!

Today in Barcelona we celebrate both the Diada, the national day of Catalonia, and the Festa Major del Poblenou. And no work today, it's a public holiday!

Labels: ,

1 Comments:

At September 11, 2014 at 10:56 AM , Anonymous -K- said...

Mä en tiedä mitä meidän kylällä touhutaan, pitäisi varmaan mennä katsomaan :) Meillä ei ole espanjalaisia vapaita niin tupataan yleensä tekemään töitä paikallisina pyhinä.

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home