Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Thursday, September 11, 2014

Andorra la Vella - ei minun kuppini teetä

Kaikista paikoista ei vaan tykkää.

Minulle Andorra la Vella on tällainen paikka, ja ylipäätään Andorran kaupungit. Etenkin Andorra la Vella on kuin yhtä suurta lentokentän taxfree -myymälää ja kaupunkikuva on, no, aika ankea. On käsittämätöntä, että kaiken sen upean luonnon keskellä lähes kaikki ihmisen luoma on rumaa.


Minulla oli reissussa järkkäri mukana ja olisin mielelläni ottanut kuvia kaupungilta, mutta luovutin. Joka puolella on vain kauppoja, kauppoja, kauppoja. Ja ihmisiä ostelemassa verovapaata tavaraa. Taxfree-turismin määrästä kertoo jo se, että kun yritin etsiä faktatietoa kaupungin asukasmääristä (noin 23 000), historiasta ja muusta, Google löi silmille vain tietoa erilaisista shoppailumahdollisuuksista ja hotelleista.


Kyllä mekin vähän shoppailimme verovapaata tavaraa: etukäteen valitut sähkövatkaimen, lentolaukun ja viskiä, jotka kaikki olivat Andorrassa huomattavasti edullisempia kuin rajan tälle puolen. Muuten kaupoissa kiertely ei kiinnostanut. Kaiken sen tavaramäärän keskellä menen jotenkin lukkoon ja alkaa ahdistaa.


On Andorra la Vellassa myös suuri kylpylä Caldea, eli jos ylimääräiset rahat polttelevat taskussa niin ihan pelkkään shoppailuun ei tarvitse keskittyä. Me olemme käyneet täällä kerran ja nyt jätimme väliin. Yksi iso kylpylä kesässä riittäköön.


Myös pieni vanhakaupunki Andorra la Vellasta löytyy. Casa de la Vall:n seinustalta löytyy nämä kaksi tanssahtelijaa.


Ja Plaça de la Rotondalta löytyy viisimetrinen Dalín kellopatsas. Ja uutuutena kaupungissa on myös allanäkyvä, elokuussa avattu valtava maailmanpyörä!


Even though I'm always amazed by the nature of Andorra I have to admit that I am not a big fan of the towns in Andorra. All that tax-free shopping is just too much for me!

Labels: ,

4 Comments:

At September 12, 2014 at 10:09 PM , Anonymous Maarit Johanna said...

No eikä!! Andorra on lähespä bucket-listani kärjessä ja lentoja Barcaan on katsottu niin monta kertaa joskos kyseisessä maassa pääsisi käymään. Ompa harmi jos se on oikeasti tuollainen. Caldea on vaikuttanut mielettömältä kylpylältä ja sitä pitäis päästä testaamaan. Mutta pitänee keksiä sitten jotain muuta reissuun jos ei kannata tuonne ainakaan pitkäksi aikaa jäädä lorvimaan..

 
At September 13, 2014 at 8:35 AM , Blogger Ansku Barcelona said...

Andorrahan on maana aivan upea, ne maisemat ovat sanoinkuvaamattoman hienot. Ja kyllä La Vellassa saa ajan kulumaan, jos tykkää kovasti shoppailusta, sitä siellä nimittäin on tarjolla :). Caldeassa kannattaa ehdottomasti käydä. Me kävimme kerran ja siellä oli silloin laajennustyöt meneillään. Pitäisikin tässä joskus lähteä uudestaan testaamaan! Eli ei kannata pudottaa Andorraa listalta :)

 
At September 13, 2014 at 10:04 AM , Anonymous Anonymous said...

Räiskäleitä :D

 
At September 14, 2014 at 7:22 AM , Blogger Ansku Barcelona said...

Tämä on ehkä tullut väärään postaukseen :D. Mutta joo, räiskäleitä myös!

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home