Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Sunday, September 14, 2014

Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan (Budapest)

Jatketaanpa taas vaihteeksi kesäisen roadtripin purkamista! Reissusta on jo kuukausi aikaa, mutta parempi myöhään...

Meidän Budapestin suunnitelmamme kokivat kolauksen, koska siellä satoi. Kuvista sitä ei voi ehkä päätellä, mutta vettä tuli todella paljon päivänä, jolloin olimme ajatelleet kiertelevämme kaupunkia ja nähtävyyksiä. Olimme rankinta sadetta suojassa kahvilassa, josta räpsähtivät sateen vuoksi sähköt poikki ja jonka alakertaan tulvi vettä 20 sentin korkeudelle. Automme myös sai melkoisen kylvyn tienvarressa. Auto upposi keulastaan veteen niin paljon, että Samppa joutui kömpimään kuskin paikalle takapenkin kautta.

Mutta ei se silti ihan pelkkää vedentuloa ollut.


Hotellimme, Hotel Molnar, sijaitsi kaupungin ulkopuolella, ja teimme aurinkoisena saapumisiltanamme pienen retken lähellä sijaitsevaan metsäiseen puistoon. Näkymät Budapestiin olivat hienot.


Onneksi tajusimme kaupunkipäivänämme mennä heti aamusta Széchenyin kylpylään. Iltapäivästä olisi ulkoaltaat jääneet väliin myrskyn ja ukkosen vuoksi. Kylvettyämme jätimme automme parkkipaikalle kylpylän viereen ja kävelimme Tonavan rantaan. Kuljimme mm. Sankarien aukion ohi.







Koskettavin muistomerkki, mitä ehkä ikinä olen nähnyt, sijaitsee Tonavan varrella. Paikalla, jolla unkarinjuutalaisia hukutettiin jokeen, on nyt muistona rautaisia kenkiä, sekä lasten että aikuisten. Minulla oli koko reissun ajan suuria vaikeuksia selittää lapsille historian tapahtumia ja syitä erinäisille muistomerkeille, ja varsinkin tämän kohdalla en tiennyt mitä kertoa. Ihmiset osaavat olla julmia.


Juuri ennen rankkasadetta valo muuttui kultaiseksi. Juoksimme pikaisesti kahvilaan turvaan, ja niin, koimme sähkökatkoksen ja tulvan.


Myös Budapestissä, Bratislavan tavoin, oli hauskoja patsaita.


Julkisilla liikkuminen oli helppoa ja metrossa oli vanhanajan tunnelmaa. Metrojärjestelmä on Euroopan toiseksi vanhin Lontoon jälkeen, ja ykköslinjan, eli linjan jolla pääsee Széchenyin kylpylään, asemat on entisöity alkuperäiseen kuntoon.



Tämä allaoleva kaunokainen ei ollut valitettavasti meidän vuokra-automme, ja meidän automme upposi veteen paljon tätä enemmän. Kertonee jotain siitä jokseenkin lyhyen sateen intensiivisyydestä, sitä vettä tuli ihan järjettömästi.


Paljon jäi Budapestistä näkemättä, ja sinne haluan ehdottomasti mennä vielä uudelleen. Olin suunnitellut paljon puuhaa meille ja niin vaan jäi lähes kaikki tekemättä ja näkemättä. Välillä luontoäiti on päällikkö!


Some pictures from Budapest where we stayed couple of days during our road trip. It was pouring rain there and we missed a lot of this interesting town, meaning we have to go again!

Labels: ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home