Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, January 21, 2014

Lomasuunnitelmia 1: Trans-Siberian Railway

Vaikka ollaan vasta tammikuussa on meidän jo suunniteltava tulevan kesän lomia. Palapeli, joka koostuu lasten järjettömän pitkästä kesälomasta ja aikuisten rajoitetusta loma-ajasta, on jokavuotinen päänvaiva. Lisäksi oman mukavan mausteensa tuo tietysti se, että meillä ei ole täällä mummoloita mihin lapsia työntää päiviksi, vaan lähetämme heidät Suomeen pidemmäksi aikaa, todennäköisesti kuukaudeksi. Tämän ajankohtaan vaikuttaa luonnollisesti isovanhempien omat kesäsuunnitelmat. Ja puuttuvana palana on myös työmatkamme, joista ei vielä ole harmainta hajua.

No joka tapauksessa, olen nyt pari viikkoa pohtinut, mitä tekisimme ensi kesänä. Olemme ajatelleet tälle vuodelle jotain spesiaalimpaa reissua, täytetäänhän meillä tasavuosia.


Yhtenä vakavasti otettavana vaihtoehtona on Trans-Siberian Railway, Moskovasta Pekingiin. Me aikuiset matkustaisimme Suomeen, jossa lapset jo ovat, ja jatkaisimme koko porukalla Helsingistä Moskovaan ja siitä sitten puksuttelisimme vajaan viikon junan kyydissä Siperian läpi Kiinaan. Mongoliassa olisimme muutaman päivän, tutustuen Ulan Batoriin ja tehden jonkun pienen retken jonnekin. Pekingissä voisimme olla viikon verran, ja sitten lentäisimme kotiin Barcelonaan.


Suunnitelma vaatii vielä melkoista kypsyttelyä. Lueskelen parhaillani Bryn Thomasin matkaopasta ja surffaan netistä tietoa. Tehdäkö reissu täysin omatoimisesti vai käyttääkö osittain matkatoimistoa? Jaksaako lapset (ja aikuiset!) pitkää junamatkaa? Kuolenko junassa keliaakikkona nälkään? Ja mitä kivaa keksisimme Pekingissä?

Muitakin reissuvaihtoehtoja toki on, niistä lisää pian!

Labels:

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home