Pitkä viikonloppu Munchenissa

Jo lähes vuoden verran puheissamme on vilahdellut Baijeri ja Munchen. Viime syksynä meille tuli mahdollisuus muuttaa työn perässä Muncheniin, mutta silloin hylkäsimme sen, useammastakin syystä. Silti se on kaihertanut pitkin vuotta jonkin verran mieltä. Kävin talvella mm. saksan kielikurssilla ja etsiskelin huvikseni erilaisia kouluvaihtoehtoja lapsille.

Vietimme nyt heinäkuun alussa pitkän viikonlopun Munchenissa, nimenomaan tarkoituksena ottaa selvää, että kiinnostaisiko meitä joskus tulevaisuudessa muuttaa sinne. Yhtenä päivänä vuokrasimme auton, ja ajelimme ympäriinsä katsellen mahdollisia asuinalueita ja lasten mahdollisia kouluja. Muutaman sateisen päivän vietimme itse kaupungissa, tutkaillen julkisen liikenteen karttaa ja ollen myös ihan turisteja. Kävimme myös istumassa iltaa kaupungin lähellä asuvien italialaisten tuttujen kanssa ja kyselimme heidän fiiliksiään.

Listasimme koko viikonlopun ajan sekä positiivisia että negatiivisia asioita kaupungista. Yritimme selvittää, että tuntuuko tämä meidän kaupungilta ja että voisimmeko kuvitella tämän seuraavaksi kotipaikaksemme.

Kaupungista tykkäsimme kovasti. Me liikuimme lähinnä vanhan kaupungin ja Schwabingin alueilla, ja kyllä olikin siistiä, kaunista ja eleganttia. Ja turvallisen tuntuista: ihmiset olivat jättäneet esimerkiksi hienot polkupyöränsä katujen varteen ja sisäpihoille lukiten ne vain pienillä lukoilla. Barcelonassa ne varastettaisiin hetkessä. 

Kaupunki oikein huokui vaurautta. Autohullu armaani bongaili arvokkaita autoja ja minä ihastelin hyvinhoidettuja rakennuksia ja pihoja. Palkat olisivat Munchenissa paljon Barcelonaa paremmat, eivätkä elinkustannukset kuitenkaan niin valtavasti kalliimmat. Ja kuulemma töitä on tarjolla, jos vain kielen hallitsee.

Kaupungin sijainti keskellä Eurooppaa on loistava, Suomeenkin olisi lyhyempi matka. Kaupunkiin tulee oikea luminen talvi ja kesä on yleensä lämmin, tosin tietysti nyt kun me olimme siellä, satoi lähes koko ajan ja oli kylmä. Luonto oli ihanan vehreää ja ilma raikasta hengittää.

Koko viikonlopun kestänyt sade, jossa oli toki pieniä aurinkoisia väliaikoja, tietysti vaikutti käsitykseemme kaupungista. Jouduimme viettämään suunniteltua enemmän aikaa sisätiloissa, koska vettä tuli ajoittain todella paljon. Olisikin vaikea meidän aurinkoon ja helteeseen tottuneiden puuteripyllyjen taas oppia elämään sateen ja kylmyyden kanssa...

Negatiivisen puolelle vaakaa kallisti myös se, että minulla oli ihan järjetön nälkä suuren osan ajasta. Jotenkin oletin, että Saksassa on gluteeniton ruokavalio tuttu ravintoloissa, mutta eipä ollut. Biergartenissa join limpparia enkä syönyt mitään, koska mitään sopivaa ei ollut tarjolla, emmekä löytäneet yhtään kahvilaa, josta olisin saanut edes jotain keliaakikolle sopivaa. Ravintoloiden tarjoilijatkin olivat ihan pihalla, kun kysyin, että onko heillä mitään gluten frei. Omaa mokaa tosin siinä mielessä, etten etsinyt jo etukäteen sopivia paikkoja, mutta ajattelin jotenkin, että jos Espanjassa keliakia tunnetaan kohtuullisen hyvin niin luulisi, että myös Saksassa.

Viimeisenä iltana kuitenkin sain hyvää ruokaa, kun kävimme tuttaviemme kanssa syömässä Gratitude -ravintolassa. Ravintola tarjoaa orgaanista vegaaniruokaa ja lisäksi menussa oli merkittynä mitkä annokset ovat gluteenittomia. Ja ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Muutenkin Munchenissa näytti olevan paljon etnisiä ravintoloita, eli kyllähän sieltä varmasti löytyisi vaihtoehtoja makkaralle, pretzeleille ja oluelle.

Monta muutakin näkökulmaa kävi mielessä ja kävimme pitkiä keskusteluja tulevaisuudesta. Teimme periaatepäätöksen, että emme nyt enää harkitse tällä erää muuttoa Muncheniin. Vaikka kaupunki olikin kaunis ja saksalainen elämäntyyli suomalaiselle helppo, ei muutto tässä elämänvaiheessa olisi perusteltua. Mikään ei kallistanut vaakakuppia niin paljon muuton puolelle, että kannattaisi lähteä repimään lapset kavereidensa luota, ummikkoina uuteen maahan. Meillä kun on täällä Barcelonassa nyt hyvä olla eikä mihinkään ole kiire lähteä.

Mutta mukava oli käydä, ja ehdottomasti tarpeellinen reissu mielenrauhan kannalta! Erityiskiitokset menevät I:lle, jonka asunnolla saimme majailla ja joka antoi paljon vinkkejä!