Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, February 10, 2015

Myrskyn jälkeen (Valokuvahaaste: Helmikuu - February)

Ensinnäkin: Paljon kiitoksia kaikista myötätuntoisista viesteistä, puheluista ja muista <3. Ensijärkytys on jo ohi, lasinsirpaleet raivattu, vakuutusyhtiöön otettu yhteyttä ja ensimmäisiä keittiöremonttisuunnitelmia alettu piirrellä paperille. Eiköhän tämä tästä.

Tosiaan hiihtoviikonloppumme aikana keittiömme yläkaappi oli rysähtanyt alas, saaden aikaan järkyttävän sotkun. Kaikki rakkaat Suomesta tuodut astiani hajosivat, samoin kodinkoneet ottivat pahasti osumaa. Jopa kiviset pöytätasot halkesivat. Onni onnettomuudessa oli se, että vaikka vesihana vääntyi, se ei katkennut, kaasuliesi ei alkanut vuotaa ja ennen kaikkea emme olleet kotona!

Tämän viikon valokuvahaasteen aiheena on "Helmikuu". En ole vielä oikein päässyt yli tästä meitä kohdanneesta onnettomuudesta, mutta tarve ajatella jotain muuta on suuri. Tässäpä siis helmikuisia kuvia viikonlopun reissulta Andorraan! Meille sattui todella hyvä sää ja mainiot lumiolosuhteet, ja oli  todella hieno viikonloppu siihen saakka, että palasimme kotiin. Edeltävät kaksi viikkoa oli Pyreneillä satanut paljon lunta ja nyt oli kauniin talvista ja aurinkoista. Niinhän se on, että myrskyn jälkeen on poutasää!




We have had an accident at home and I am not on a very happy mood right now. Still, as I need something else to think, I am taking part of this week's photo challenge with these photos. The theme  of the week is "February" and we went to ski to Andorra last weekend!

Labels: , ,

25 Comments:

At February 10, 2015 at 9:09 AM , Blogger Mustarastas laulaa said...

Kertakaikkisen lumoavaa helmikuuta!

 
At February 10, 2015 at 10:05 AM , Blogger Pieni Lintu said...

Niin kaunista!!! :)

Ja voi kauhistus mikä mylläkkä siellä on ollut keittiössänne! :O Hui!

 
At February 10, 2015 at 11:01 AM , Blogger ma-te said...

Huikaisevat helmikuun kuvat☺

 
At February 10, 2015 at 12:18 PM , Blogger Ninette said...

Näyttää upealta!

 
At February 10, 2015 at 1:01 PM , Blogger Jenni said...

Hienoa, että ensijärkytyksestä on toivuttu, ja toivottavasti vakuutusyhtiön kanssa ei tule ongelmia! Ja todellakin nuo säilyneet vesi- ja kaasuputket ovat onni onnettomuudessa...

Ihania nuo vuoret!

 
At February 10, 2015 at 1:45 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos! Kauniimpiakin kuvia olisi löytynyt, mutta nyt ei oikein keskittymiskyky riittänyt kaikkien kuvien läpikäymiseen :)

 
At February 10, 2015 at 1:46 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Pyreneillä on tavattoman kaunista niin kesällä kuin talvella. Tykkän niistä ihan hirveästi! Ja kyllä, aikamoinen sotku odotti meitä kotona :(

 
At February 10, 2015 at 1:48 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos :)

 
At February 10, 2015 at 1:48 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos Ninette :)

 
At February 10, 2015 at 1:49 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Onneksi onnettomuus tapahtui sunnuntaina eikä vaikkapa perjantaina, olisi nimittäin jäänyt vuorireissu väliin. Lohduttaa edes vähän :)

 
At February 10, 2015 at 2:30 PM , Blogger MarikaH said...

Voi hurja tuota teidän kaappiromahdustanne! Onneksi ei käynyt pahemmin. Aivan ihana tuo jääpuikkokuva :)

 
At February 10, 2015 at 3:26 PM , Blogger Uuna said...

Voi mikä harmi ja onnettomuus! Kaikkea ei voi edes rahalla korvata, mutta eteenpäin on parasta mennä.

Kauniita kuvia ja upeita vuoria!

 
At February 10, 2015 at 3:58 PM , Blogger päikkä said...

Lumikin näyttää kauniilta auringossa.

 
At February 10, 2015 at 4:06 PM , Blogger Kristiina said...

Toivottavasti pääsette pian normaaliin päiväjärjestykseen.

Kuvat kerta kaikkiaan ihania, nuo tippuvat jääpyikot sykähdyttävät.

T. Täysin arkista

 
At February 10, 2015 at 7:26 PM , Blogger arleena said...

Oi mikä onnettomuus, mutta kaikkihan on korjattavissa. Tosin muistorikkaat esineet jäävät vain muistoihin.
Ihanat helmikuukuvat

 
At February 11, 2015 at 10:33 AM , Anonymous Anna Amnell said...

Sinne se lumi meni.:) Täällä on vain sumua ja vesisadetta.

 
At February 11, 2015 at 12:31 PM , Blogger Tellu Tom said...

Upeat maisemat :)

 
At February 11, 2015 at 7:33 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos Marika :). Onni oli onnettomuudessa mukana!

 
At February 11, 2015 at 7:35 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos Uuna! Eniten harmittaa tavallaan menetetyt muistot, kaikki astiat kun on tänne vaivalla kannettu ja lahjaksi saatu. Mutta tässäpä taas opin, ettei siihen materiaan niin kannata kiintyä :)

 
At February 11, 2015 at 7:39 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Niinpä, varsinkin sinistä taivasta vasten :)

 
At February 11, 2015 at 7:39 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos Kristiina, tänään ostin jo ensimmäiset juomalasit eli pikkuhiljaa palataan normaaliarkeen :)

 
At February 11, 2015 at 7:40 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kiitos Arleena!

 
At February 11, 2015 at 7:41 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Toivottavasti sinnekin tulee vielä kunnon talvikelit!

 
At February 11, 2015 at 7:41 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Eikös vaan :)

 
At February 16, 2015 at 10:51 PM , Blogger Mustis said...

Sanomattakin on selvää, että heinot ovat kuvat ja helmikuun tunnelmat. Näitä kyllä kelpaa esitella ja katsoa:) Mikä katastrofi siellä oli sattunut?

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home