Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, February 3, 2015

Makumatka Ruotsiin (Pappa Sven)

Vaikka olen jo monta monituista kertaa käynyt syömässä ruotsalaisessa ravintolassa Pappa Svenissä, en ole koskaan tainnut siitä blogin puolella kirjoittaa.

Tosiaan täällä Barcelonassa ruotsalaista ruokaa saa muualtakin kuin Ikeasta. Pappa Sven sijaitsee Sant Antonin barriossa osoitteessa Villarroel 22 eli aivan keskustassa. Ravintola tarjoaa ruotsalaista ruokaa ja löytyypä sieltä pieni myymäläkin, josta voi ostaa ruotsalaisia tuotteita tai vaikka ihan paikan päällä tehtyä ruokaa kotiin vietäväksi.


Ruokalistalta löytyy perinteisiä ruotsalaisia herkkuja. Tällä kertaa tilasimme alkupalaksi erilaisia sillejä ja pääruoaksi minä otin lohta ja muu perhe, kuten arvata saattaa, lihapullia. Hintataso on hieman tavallista paikallista ravintolaa korkeampi, mutta ruoka on kyllä sen väärti. Meille keliaakikoille ei ole listalla merkittyjä annoksia, mutta mukava tarjoilija kävi kysymässä sopivat annokset keittiöstä. Kannattaa siis varmistaa, että sopiiko annos ruokavalioon.







Jälkiruokiakin on moneen makuun. Tällä kertaa lapsia houkutteli eniten listan ulkopuolelta laskiaispullat, semlat, ja ne olivat ihanan pulleita ja runsaasti mantelilla ja kermalla täytettyjä. Me aikuiset otimme kahvit.



Maaliskuun alussa Pappa Sven täyttää viisi vuotta ja silloin siellä on tarjolla ruotsalainen buffet ja niin paljon cavaa kuin jaksat juoda, 20 eurolla. Kannattanee varata pöytä etukäteen, jos kiinnostaa!

One restaurant in Barcelona where we go quite regularly is Pappa Sven, the Swedish restaurant in Barrio Sant Antoni!

Labels: , ,

4 Comments:

At February 6, 2015 at 10:13 PM , Anonymous Anonymous said...

Hej tuttu ravintola, josta saa siideriä ruuan kans :D. Hyvät ruuat, suosittelen!

 
At February 7, 2015 at 5:05 PM , Blogger Ina said...

Oih kuinka nayttaa hyvalta niin ruokalista kuin annoksetkin. Mina menisin ainakin. HETI!

 
At February 10, 2015 at 1:56 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Kyllä, suositellaan yhdessä :)

 
At February 10, 2015 at 1:56 PM , Blogger Ansku Barcelona said...

Vähän erilaisia makuja näihin paikallisiin verrattuna :)

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

Links to this post:

Create a Link

<< Home