Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Saturday, March 8, 2014

Päivä Gibraltarilla

Yhtenä kohteena Andalusian lomallamme oli Iso-Britannia. Tarkoitan siis tietysti Gibraltaria, joka on Britannian merentakainen alue Espanjan eteläosassa.


Saimme vinkin hotellimme respasta, että kannattaa jättää auto Espanjan puolelle parkkiin ja kävellä rajan yli Gibraltarille. Enpä tiennyt etukäteen, että Gibraltarilla on lentokenttä, ja päästäkseen maahan pitää odottaa, että lentokentällä ei ole liikennettä, sillä tie menee kiitoradan poikki. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, jotta Easyjet pääsisi matkaan, jolloin koko liikenne seisahtui.


Olimme ajatelleet kävelevämme kaupungilla ja menevämme köysiradalla noin 430 metriselle Gibraltarinvuorelle katsomaan maisemia ja apinoita. Kova tuuli, joka oli seuranamme koko lomaviikon, oli kuitenkin pakottanut sulkemaan hissin, ja niinpä otimmekin taksin, joka kierrätti meitä pari tuntia ympäri Gibraltaria. Suosittelen lämpimästi ottamaan taksin, joita voi varata heti tullin jälkeen, ainakin meillä kävi tuuri kuskin suhteen. Puhelias heppu oli kotoisin Gibraltarilta, ja osasi kertoa paikan historiasta ja erikoisuuksista. Vinkkasipa hän meille hyvän Fish&Chips - paikankin, pitihän sellaista toki syödä, Briteissä kun olimme.



Kaupungilla pääsi samaan fiilikseen, kun toissakesäisellä Englannin roadtripillämme. Kaikki kyltit olivat englanniksi eikä rakennuskantakaan muistuttanut Espanjaa. Rahana oli punnat ja eurot, euroilla maksaen tosin kaikki oli kalliimpaa. Gibraltarin punta on saman arvoinen kuin GBP, mutta se ei käy maksuvälineeksi Britanniassa. Lapset saivat taksikuskilta muistoksi 5 pencen kolikot, joissa oli magotin kuva.


Gibraltarinvuoren sisällä on lukuisia luolia ja me kävimme tutustumassa yhteen. Taksikierros noudattaa aina kutakuinkin samaa reittiä, joten pääsimme ihan kunnon turrefiilikseen. Peruskierroksesta jätimme tosin väliin jonkun osan ja menimme sen sijaa katsomaan uudestaan apinoita, nehän ne kiinnostivat eniten.


Vuosien mittaan Gibraltar on laajentunut paljon, sillä mereltä on vallattu lisää maata. Rakentaminen on silti tiivistä, sillä vuorentöppyrä vie tilaa.


Mielenkiintoinen päiväretki kaikenkaikkiaan. Samppa osti verovapaata viskiä ja säästi kuulemma suuria summia, pisti ikään kuin rahaa pankkiin, hmmm. Vuoren päältä näki Afrikkaan saakka ja tietysti ne apinat olivat aivan ihania otuksia lasten mielestä, ja minunkin. Niistä lisää pian!

Labels: ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home