Synttäreistä toiseen

Viime lauantaina juhlittiin tuplasti: ensin vietettiin Emman herttaisia kaksivuotissynttäreitä ja sen jälkeen Pikkusisko meni kaverinsa Adrianan synttäreille kiipeilyhalliin.

Emman äiti järjestää ammatikseen juhlia ja kyllä sen huomasi. Ihania koristeita ja sopivasti ohjelmaa pikkuväelle.

Ja herkkuja, nomnom.

Adrianan juhlissa Climbat -kiipeilykeskuksessa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jätimme Pikkusiskon ohjaajien vastuulle, veimme Isosiskon kaverin luokse leikkimään ja olimme sitten ihan että mitäs nyt. Menimme siis kahville. Harvinaista herkkua tällaiset kahdenkeskiset hetket, ei oikein osata enää keksiä tekemistä. Pitäisi kai opetella, tuntuu olevan tytsyjen sosiaalinen elämä vilkastumaan päin.

Kiipeilykeskuksesta en osaa varsinaisesti sanoa mitään, sillä olimme vain hetken siellä. Kivaa oli kuulemma ollut. Montjuicilla on kuuleman mukaan joku isompi ja parempi kiipeilyhalli, se on nyt to do -listalla. Koko perhe seinälle vaan kiikkumaan!

Työhommia: Demokraattinen koulu ja kollaaseja

Mukavaa vaihtelua työpäiviin: konferenssi "Demokratia ja luovuus koulussa". Parin viikon ajan olen ollut mukana järjestämässä omalta osaltani konferenssia, ja eilen satakunta osallistujaa istahti alas kuuntelemaan Hanoch Piveniä ja Yaacov Hechtiä. Aiheina oli mm. kuinka voimme kehittää koulutusta ja mitä tarkoittaa demokratia ja luovuus, kun puhutaan opetuksesta. Kuulostaako tylsältä? Ei se sitä ollut.

Yaacov Hecht on israelilainen koulutuksen kehittäjä, kirjan Democratic Education kirjoittaja sekä Haderan demokraattisen koulun perustaja. Yaacovin kiinnostus koulumaailman kehittämiseen syntyi jo nuorena, omasta vaikeasta lukihäiriöstä ja sen aiheuttamista ongelmista kummuten. Hänen mukaansa koulun pitäisi olla erilaisuuden hyväksyvä, avoin ja ennen kaikkea demokraattinen, ja hän onkin yksi demokraattisen koulutuksen uranuurtajia. Demokraattinen koulusysteemi on konferenssin perusteella kolmanneksi suurin kasvatussuuntaus maailmassa tällä hetkellä Montessorin ja Steinerin jälkeen, enpäs tiennyt sitäkään ennen.

Kuulimme lähes saman puheen kuin tässä videossa, todella mielenkiintoinen näkökulma, ja suosittelen katsomaan, vaikka video pitkä onkin.

Hanoch Piven puolestaan on kuvittaja, jonka kuvia on ilmestynyt mm. Newsweekissä ja Timessä. Hän vetää ympäri maailmaa työpajoja, joissa tehdään kollaaseja arkipäivän esineistä. Hanoch on jo aiemmista työkuvioista tuttu, joten en nyt osaa hänestä niin intoilla, mutta alla on pari kivaa lyhyttä videoa, joista saa hieman käsitystä mitä hän tekee ja tästä linkistä löytyy tuttujakin naamoja.

Sunnuntaina paistaa aurinko

Sunnuntaiulkoilut ovat parasta. Kiire ei ole mihinkään ja voi tehdä mitä huvittaa. Tänä viikonloppuna jäimme kaupunkiin. Isosisko ja Samppa menivät sivistymään nykytaiteen museoon, me lähdimme Pikkusiskon kanssa rannalle pyöräilemään.

Kuva valehtelee: rantabulevardilla oli ihan järjetön määrä muitakin sunnuntaiulkoilijoita. Eräs mimmi ei katsonut mihin pyöräili, ja ajoi suoraan päin Pikkusiskoa, joka kerrankin ajoi rauhallisesti oikeassa reunassa. Itkuhan siinä pääsi ja olkapää meni tytsyllä kipeäksi. Onneksi oli kypärä, ja selvittiin mustelmalla.

Rannalla oli ihmisiä, lähinnä pikkulapsia uimassa. Ihan vielä en kyllä tarkenisi enkä omiani päästäisi veteen, vaikka lämmin päivä olikin. Virallinen ennustus taisi olla 16 astetta lämmintä, mutta kyllä se ajoittain lämpimämmältä tuntui.

Jopo on lähes päivittäisessä käytössä, hyvin pelaa, hyvä hankinta.

Kaupunkipyöriä siistissä rivissä.

Kävimme myös leikkipuistossa kiikkumassa, jonka jälkeen menimme käväisemään kotona syömässä, jättämässä pyörät ja hakemassa Pikkusiskon kolikot joitakin lehtikioskeista ostettavia keräilykortteja varten.

Menimme Ciutadellaan kävelylle. Miksihän taivas on aina sinisempi rannalla? Ciutadellassakin oli porukkaa, salsa soi ja ihmiset tanssivat. Oli siellä joku pienimuotoinen kirppiskin kai.

Ihana päivä. Ja kiva on tietää, että ensi viikolla kuukausi vaihtuu, saamme hyvästellä tämän pitkän tammikuun (miten voikin tuntua kuukausi näin pitkältä?) ja näitä aurinkoisia, lämpimiä päiviä alkaa tulla yhä useammin!

Lomasuunnitelmia 2: Japan by train

Toisena vaihtoehtona ensi kesän reissukohteeksi on Japani. Emme olekaan koskaan käyneet idässä!

Tokio on vielä käymättä

Japanissa on kattava ja toimiva junaverkosto, ja olemme ajatelleet ostavamme parin viikon junapassit, Japan Rail Passit, joilla saa matkustaa lähes rajattomasti. Tällä lipulla saisi matkustaa sekä luotijunilla (shinkansen) että hitaammilla junilla. Kiva siinäkin mielessä, ettei tarvitse vuokrata autoa eikä ajaa ruuhkissa, ja silti pääsee näkemään monenlaista.

Suunnittelu on muuten vielä aivan alkuvaiheissa (olen keskittynyt lähinnä pohtimaan vaihtoehtoa numero yksi eli Siperian junaa...). Ajatuksena on lentää Helsingin kautta Tokioon ja lievittää muutama päivä aikaerorasitusta kaupunkia tutkien. Sen jälkeen lähdemme kiertämään Japania, mutta tarkemmat suunnitelmat ovat vielä aivan auki. Kioto ainakin on listalla, ehkä Hiroshima, ja Samppa himoitsee kovasti myös pohjoiseen ja vuorille. Heinä-elokuu kuulostaa olevan todella kuumaa ja hiostavaa aikaa, joten ehkä siinä vuoristolaisuudessa olisi ideaa. Majoituskin on kysymysmerkki, google on jälleen ystävä.

Onneksi moni kaveri on asunut Japanissa, ja heiltä on tullut ihan mukavasti vinkkejä ja ideoita. Eniten minua henkilökohtaisesti kiinnostaa luontokohteet ja historia, en ole niin suurkaupunkien vilinän enkä huvipuistojen perään. Ja ruoka kiinnostaa aina, mmm...

Lapset ovat eniten tämä reissuvaihtoehdon kannalla. Isosisko haluaa kuulemma nähdä kaikkea modernia, eikä aina vaan tätä röntsäistä Barcelonaa. Pikkusisko on urheasti ilmoittanut opettelevansa ainakin maistamaan sushia ja nuudeleita, hän kun ei näistä ruoista vielä tykkää, vaan on enemmän perunamuusityttöjä.

Tästäkin reissusta tulisi varmasti huippu, ehkäpä kallistummekin tähän suuntaan...  Vaihtoehtoja on monia!

Lomasuunnitelmia 1: Trans-Siberian Railway

Vaikka ollaan vasta tammikuussa on meidän jo suunniteltava tulevan kesän lomia. Palapeli, joka koostuu lasten järjettömän pitkästä kesälomasta ja aikuisten rajoitetusta loma-ajasta, on jokavuotinen päänvaiva. Lisäksi oman mukavan mausteensa tuo tietysti se, että meillä ei ole täällä mummoloita mihin lapsia työntää päiviksi, vaan lähetämme heidät Suomeen pidemmäksi aikaa, todennäköisesti kuukaudeksi. Tämän ajankohtaan vaikuttaa luonnollisesti isovanhempien omat kesäsuunnitelmat. Ja puuttuvana palana on myös työmatkamme, joista ei vielä ole harmainta hajua.

No joka tapauksessa, olen nyt pari viikkoa pohtinut, mitä tekisimme ensi kesänä. Olemme ajatelleet tälle vuodelle jotain spesiaalimpaa reissua, täytetäänhän meillä tasavuosia.

Yhtenä vakavasti otettavana vaihtoehtona on Trans-Siberian Railway, Moskovasta Pekingiin. Me aikuiset matkustaisimme Suomeen, jossa lapset jo ovat, ja jatkaisimme koko porukalla Helsingistä Moskovaan ja siitä sitten puksuttelisimme vajaan viikon junan kyydissä Siperian läpi Kiinaan. Mongoliassa olisimme muutaman päivän, tutustuen Ulan Batoriin ja tehden jonkun pienen retken jonnekin. Pekingissä voisimme olla viikon verran, ja sitten lentäisimme kotiin Barcelonaan.

Suunnitelma vaatii vielä melkoista kypsyttelyä. Lueskelen parhaillani Bryn Thomasin matkaopasta ja surffaan netistä tietoa. Tehdäkö reissu täysin omatoimisesti vai käyttääkö osittain matkatoimistoa? Jaksaako lapset (ja aikuiset!) pitkää junamatkaa? Kuolenko junassa keliaakikkona nälkään? Ja mitä kivaa keksisimme Pekingissä?

Muitakin reissuvaihtoehtoja toki on, niistä lisää pian!

Juustoruokaa: Mont d'Or

Ranskan vuosilta on jäänyt talviseen ja sadepäiväiseen ruokavalioomme tuhdit juustoruoat: raclette, fondue, tartiflette ja Mont d'Or. Kunnon vuoristoruokia, jotka antavat varmasti lämmikettä vyötärölle.

Puurasiassa oleva Mont d'Or on ihanaa: pehmeää ja mietoa, hurmaavaa. Sitä saa kaupoista vain talvikuukausina. Oman rasiamme haimme joululomalla Bourg-Madamesta Ranskasta, mutta tokihan sitä täältäkin saa isoimmista marketeista, ja saanee sitä Suomestakin.

Näin me teemme Mont d'Orin: juustoon koverretaan pieni reikä, johon laitetaan hiukan valkosipulia ja liraus valkoviiniä. Juusto lämpimään uuniin noin puoleksi tunniksi ja valmista on. Tänään lisukkeena oli perunoita, porkkanoita ja broccolia. Juomaksi vettä, tipaton jatkuu vielä pari viikkoa. Hyvää oli.

Laajakulmakuvausta

Lainasimme kaverilta laajakulmalinssiä (Tokina 11-16 f2.8 AT-X Pro DX), harkinnassa on sen ostaminen häneltä pois. En ole vielä ihan varma kuinka suuri sen tarve meillä on, ennemminkin kunnon zoom olisi fiksu hankinta, mutta kyllähän laajakulmalla mukavasti saa kuviin perspektiiviä ja syvyyttä. Olen nyt pari päivää sitä testaillut tässä kotinurkilla, pitäisi vielä päästä kaupungista pois kokeilemaan maisemakuvausta.

Alla muutamia testikuvia. Pienellä rajauksella ja suoristamisella niistä saisi toki kiinnostavampia. Lisäksi pitäisi löytää rohkeutta pysähtyä kunnolla kuvaamaan, en oikein viitsi ottaa tuntemattomista ihmisistä ilman lupaa kuvia enkä pyllistellä kadun varressa kunnon kuvakulmaa etsiessäni. Kunhan nopeasti räiskäisen jotakin.

Parc de l'Estació del Nord -teksti mahtui pituudestaan huolimatta kokonaan kuvaan.

Koirapuiston koirista tuli sattumalta, ilman suunnittelua ihan kiva otos, paitsi että tarkennus ei ole kohdillaan. Ohikulkiessa vain näppäsin kuvan, olisi pitänyt pysähtyä ja keskittyä karvakuonoihin. Alikulkusillan katto tuo mukavasti syvyyttä kuvaan, ja koirathan nyt ovat aina mainioita. Taidan käydä täällä toistekin kuvailemassa.

Mukava elementti on kuvan etuosan korostuminen. Tässäkin olisin voinut keskittyä tarkentamiseen, mutta noh....

Ahtaassa ja hämärähkössä hedelmäkaupassa onnistuin aika hyvin saamaan lähes koko tarjonnan yhteen kuvaan. Ihan mukavasti valovoima tuntuu riittävän.

Ennen juhliin lähtöä testasin, kuinka onnistuu lähikuvien ottaminen. Kasvot vääristyvät, mutta pikkutytön kampauksesta saatiin kohtuullinen otos.

Vertikaalisissa kuvissa taivas korostuu kivasti.

Kyllä me taidamme tämän lunastaa pois, jos hinnasta päästään yhteisymmärrykseen. Testaillaan ja opetellaan vielä muutama päivä, toivottavasti sää sallii ulkoilut!

Ennen vanhaan

Youtuben kätköistä löytyi ihastuttavia videoklippejä vanhan ajan Barcelonasta. Paljon on muuttunut, mutta tuttujakin rakennuksia näkyy, taisipa entinen kotitalommekin vilahtaa jossakin.

Perjantai, divendres

Huh, selvittiinhän viikonloppuun! Tolkuttoman väsyttävä viikko takana, ehkä tämä on jotain loman jälkeistä plääh-olotilaa. Pää kumisee tyhjyyttään, ja jos en olisi tipattomalla ottaisin lasin tai kaksi viiniä ja menisin ajoissa nukkumaan. Nyt otan teetä.

Eilen kävin pilateksessa notkistumassa, monta päivää vaivannut päänsärky jäi sinne. Onneksi. Tällä viikolla olen myös tehnyt mainioita ale-löytöjä. Ja kahvitellut ystävien kanssa. Ja katsonut Suomen televisiosta pari kivaa leffaa (Into the White ja Päiväni Margueritten kanssa, suosittelen). Ei ihan hukkaan mennyt siis tämäkään viikko.

Huomenna lisää alennusmyyntejä, sitten saa riittää. On jo löytynyt kenkiä, laukkua, paitaa, hametta... Pärjää taas hetken. Ja kaikki on tullut tarpeeseen, vielä kun lämpimän talvitakin löytäisin. Minulla on jonkun sortin luonnevika, kun olen niin merkkikaman perään, eikä vielä ole tullut silmää miellyttävää laadukasta toppatakkia riittävän suurella aleprosentilla vastaan. Vielä ehtii, alennukset jatkuvat helmikuulle.

Nyt teen haudutteluun, rentouttavaa viikonloppua itse kullekin!

Kirjavaras

Huomasin töistä tullessani bussipysäkillä mainoksen Kirjavaras -elokuvasta (espanjaksi La ladrona de libros). Tiedänpä nyt, mitä menen katsomaan seuraavaksi! 

Ulkomailla asuva lukutoukka lukee joka ikisen omistamansa kirjan moneen kertaan läpi (ja se koskee oikeastaan kaikkea suomenkielistä luettavaa mitä kotoa löytyy; ettepä uskokaan kuinka monta Tekniikan akateemista tai edesmennyttä Skimbaajaa olen elämäni aikana lukenut kannesta kanteen...). Kirjavarkaankin olen lukenut ainakin kolmesti ja silti kaivoin sen taas kirjahyllyn syövereistä esiin. Onneksi minulla on aika huono muisti, tarina tuntuu melkein uudelta!

Ikävästi tammikuinen sokerilakkoni (tipaton ja sokeriton tammikuu: mikä tuhoon tuomittu älyn väläys...) pilaa lukunautinnon. Olisi niin mukava linnoittautua sohvannurkkaan kirjan ja suklaalevyn kanssa. Ilman suklaata se ei tunnu samalta... Mutta menee tämä näinkin, tee on ihan hyvä.

Välipalaksi pintxoja

Alennukset ovat alkaneet täälläkin, ja lauantaina kävimme pikaisesti kaupungilla etsimässä muutamaa tiettyä juttua. Nälkähän siinä tuli, ja kuten monesti ennenkin, menimme nappaamaan välipalaa Txapelaan, joita on nykyään jo kolme Barcelonassa. Tykkäämme kovasti käydä täällä, varsinkaan jos ei ole ihan hirveä nälkä, mutta haluttaa jotain muuta kuin patatas bravas tai muffinsia.

Koska ruokalista on niin selkeä, ei ole tarpeen osata katalaania. Sen kun vaan näyttää sormella minkä näköisen pikkupintxon haluaa. Täältä saa siis Baskimaan pintxoja, ikään kuin pieniä tapaksia.

Lapset saivat tilata ihan mitä halusivat, ja kovin lihapitoiselta näyttää... Jälkiruoaksi molemmat halusivat Oreo-kakut, jotka olivat niin suuret, että jäivät osittain syömättä. Pintxot itse ovat pieniä suupaloja, mahtuvat patonkiviipaleen päälle.

Yksi minun annoksistani, nammm.... Annokset tulevat aina leivän päällä, mikä on näin keliaakikolle harmillista, mutta olen silti uskaltanut tilata listalta tiettyjä annoksia, jättäen toki leivän syömättä. Kovin herkälle tämä paikka ei siis sovi, kontaminaatiota kun ei voi oikein välttää.

Ja alennusmyynnit: Isosiskon mielestä minä olen "aivan hullaantunut alennusmyynteihin". Totta, löytöjä on tullut tehtyä, mutta vieläkään ei ole ostoslista lopussa. Olen kerännyt syksyn mittaan listaa, että mitä pitää hankkia nyt, kun halvemmalla saa. Heräteostoksia tuskin tulee tehtyä, kun on selvät sävelet mitä oikeasti pitää hankkia. Ensi viikolla metsästys jatkuu...

Vivaldin vuodenajat

Vaihteeksi muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Eilisillan vietimme hienossa rakennuksessa kuunnellen hienoa musiikkia. 

Palau de la Música on upea konserttitalo, nähtävyys jo sinänsä. Kannattaa ehdottomasti mennä ajoissa paikalle, jotta ehtii ennen konsertin alkua tutkia yksityiskohtia ja runsasta koristelua, sekä ottaa vaikka kahvit tai tapakset alakerran kahvilassa.

Kuuntelimme Vivaldin Neljä vuodenaikaa, Orquestra Simfònica de Vallèsin esittämänä. Palaun laajasta valikoimasta päätimme mennä kuuntelemaan Vuodenajat, koska tämä viulukonserttojen sarja on aika helppo myös lapsille, joille tämä oli ensimmäinen kerta olla klassisen musiikin konsertissa. Ensimmäisellä puoliajalla oli ohjelmassa mm. Bachin Air, ja Vuodenajat tulivat sitten toisella puoliajalla.

Konsertin aikana ei saanut kuvata, mutta väliajalla lavalla näytti tältä. Meillä oli yhdet edullisimmista lipuista, joten näkyvyys ei ollut kaksinen, mutta kuulimme kuitenki hyvin.

Myös portaikko oli upea.

Ihastuttavia koristuksia. Olisi mukava päästä joskus opastetulle kierrokselle ja kuulla tarkemmin yksityiskohdista.

Ja miten jaksoivat lapset istua kaksi tuntia kuunnellen klassista musiikkia? Oikein hyvin. Kuuntelemme paljon klassista(kin) musiikkia kotona, ja Isosisko supatti monta kertaa, että "hei, mä tunnen tän biisin".

Pikkusisko jaksoi kuunnella myös hyvin, kunnes nukahti syksyn alkusäveliin ja nukkui talviunta loppuaplodeihin saakka. Nallekarkkipussi ja vesipullo auttoivat myös jaksamaan.

Huima muodonmuutos

Sattumalta tuli vastaan mielenkiintoinen video, jota olemme nyt illan katselleet. Tuttuja kulmia, Vila Olímpican kulmilla kun asumme. Ajatelkaa, muutaman vuoden aikana kaupunki koki tuollaisen muutoksen, kyllä me ihmiset olemme taitavia!

Avoimet ovet

Eilen sitten avasin blogini kaikelle kansalle. Epäröin pitkään, kirjoitinhan ensimmäisen postauksen jo lokakuun lopulla. Pidin tätä nämä kuluneet pari kuukautta täysin suljettuna, niin että vain minä itse pääsin tätä katsomaan, ja eilen näytin ensimmäisen kerran miehelleni tätä ja kysyin hänen mielipidettään.

Syy empimiselle on siinä, etten todellakaan tiedä löydänkö aikaa tänne kirjoitteluun. Aiempi bloggailu kaatui siihen, että yhä useammin alkoi tulla yhä pidempiä taukoja ja paluu sorvin ääreen tuntui koko ajan hankalammalta. Ehtihän tässä taas mennä puolitoista kuukautta ilman, että edes kävin kurkistamassa tänne, ennen kuin nyt joululomalla aloin miettiä jatkoa... 

Päivät venyvät arkisin pitkiksi, eikä kyllä viikolla yleensä tapahdukaan mitään mistä kirjoittaa. Kaikki aktiviteetti painottuu vahvasti viikonloppuihin ja lomiin, muu aika mennään vain rutiinilla. Niin niitä taukoja sitten vaan tulee väkisinkin.

Mutta koko ajan olen kaivannut kirjoittamista, ja itse asiassa nämä yhdeksän vuoden muistiinpanot, joita olen blogeihini merkinnyt, ovat osoittautuneet monesti hyödyllisiksi. Niistä on tarkistettu milloin mitäkin päivämäärää, ajankohtaa, hotellin nimeä ja niin edelleen.

Yritän olla armollinen itselleni: jos en ehdi kirjoittamaan niin so what. Kirjoitan sitten kun siltä tuntuu.  Itsellenihän minä tätä teen, vaikka olisihan se toki ihan superhienoa välillä saada palautetta kommenttien muodossa :).