Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Tuesday, October 29, 2013

Mielenrauhaa


Maisemia, joissa sieluni lepää. Kävimme jokunen viikonloppu sitten retkeilemässä Sant Pere de Casserres -luostarilla, jossa olemme käyneet viimeksi vuonna 2009 (kuvia ja jutustelua täällä). Kyllä aika kuluu nopeasti, tämä taisi olla aikoinaan yksi meidän ensimmäisistä retkikohteistamme Kataloniassa!

Tällä kertaa vain muutama maisemakuva tarjolla. Oli kuuma päivä, vaikka olikin jo syyskuun loppua, ja kävelemämme matka oli niin pitkä, että loppujen lopuksi isän piti hakea viimeiselle kilometrille auto, kun lapset hyytyivät. Ja yleensä tenavat jaksavat kävellä yllättävänkin pitkiä taipaleita. Juomavesikin loppui kesken, huh hellettä! Mutta selvittiin, kivaa oli eikä kenellekään jäänyt traumoja!





Little hike in Catalonia

Labels: ,

Koiratarhan kaveri

Uusi bannerikuvani on otettu Barcelonan löytöeläintarhalta. Ihan hyvät maisemat vai mitä! Olemme liittyneet tarhan "kummeiksi" maksamalla pienen summan kuussa tukea, ja käymme viikonloppuisin taluttelemassa ja rapsuttelemassa koiraressuja.

Allaolevissa kuvissa poseeraa Gordon, vallan mainio kaveri. Kuulin tänään huhun, että leppoisa heppu olisi päässyt omaan kotiin. Hieno uutinen! Vaikka koiratarhan hoitajat ovatkin mukavia ja eläimiä tunnutaan hoitavan hyvin, niin eihän tarha missään nimessä hyviä kotioloja voita. Toivottavasti Gordonilla on edessään pitkä ja iloinen elämä!




On weekends we often go to the animal shelter to walk the dogs. The place makes me so sad, hopefully all those poor animals will find homes soon.

Labels:

Jälleen uusi alku

Puhdas pöytä. Ei pölyjä nurkissa, ei turhaa krääsää missään.

Kaipuu suomeksi kirjoittamiseen yltyi liian kovaksi ja taas sitä ollaan täällä, bloggailemassa. Vanhat jutut löytyvät täältä ja täältä, näitä vanhempien arkistojen annetaan levätä rauhassa.

Tästä se taas lähtee, viidennen kerran.

I'm back.